Muut lajit

Kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi voitokas Hollannissa

Kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi ratsasti voittoon Emmeloordin kahden tähden kilpailuissa Hollannissa lauantaina. EM-ratsu Lucky Accord on erittäin hienossa kunnossa ja vireessä, ja se teki virheettömän...

Suomi ei yltänyt finaaleihin MM-uinneissa

Kazanin MM-altaiden finaaleissa ei nähty suomalaisia. Kisat loppuvat tänään sunnuntaina. Kaksi vuotta sitten Barcelonassa tuloksena oli Matti Mattssonin pronssimitalin ja finaalipaikan lisäksi neljä välieräpaikkaa ja kahdeksan...

Suomen naisille EM-kultaa jenkkifutiksessa

Suomen naisten maajoukkue voitti amerikkalaisen jalkapallon EM-kultaa myöhään lauantai-iltana Espanjassa pelatussa loppuottelussa. Iso-Britannia kaatui finaalissa selkein lukemin 50-12 (20-9). Euroopan mestaruudesta pelattiin nyt ensimmäistä...

Volkovalle ja Tikkaselle hyvät sijoitukset maailmancupissa

Syyskuun MM-kilpailuihin valmistautuvat ja Rion olympiapaikkoja tavoittelevat Ekaterina Volkova ja Jouki Tikkanen väläyttelivät jo hyvää kuntoa maailmancupin osakilpailussa Budapestissä. Perjantaina kilpailtiin kaksi ensimmäistä välinettä ja...

Tretyakin EM-nyrkkeilyt päättyivät harvinaiseen hylkäykseen

Nyrkkeilyn miesten Euroopan mestaruuskilpailuissa Suomen Dmitri Tretyak kärsi erikoisen tappion Puolan Tomasz Jablonskille 75-kiloisten ottelussa. Ottelun kehätuomari antoi kotkalaiselle kolme varoitusta ja hylkäsi hänet kolmannessa...

Jenna Laukkanen paransi MM-kisoissa Suomen ennätystä

Jenna Laukkanen kiiti jälleen uskomattomille SE-lukemille. MM-kisojen kolmas henkilökohtainen matka, 50 metrin rintauinti, taittui aikaan 30,79. Parannusta kesäkuussa syntyneeseen ennätykseen kertyi liki kolme kymmenystä ja...

MM-debytantti epäonnistui ainoassa lajissaan

21-vuotias Tessa Nurminen jäi tuntuvasti omasta tasostaan 50 metrin vapaauinnin alkuerissä Kazanin MM-kisoissa. Hän kauhoi ajan 26,23, kun huhtikuun SM-kilpailuissa matka kulki aikaan 25,38....

Kauppi romahti ja jäi kauas kärjestä

Suunnistaja Minna Kauppi pysyi kärjen vauhdissa puoli tuntia, mutta sortui virheisiin Skotlannissa pidettävien MM-kisojen päätösmatkalla. Kauppi hävisi 9,7 kilometrin reitillä voittajalle, Tanskan Ida Bobachille lähes...

Sasu Halme paras suomalainen EM-pyöräilyssä

Nuorten EM-kilpailut jatkuivat Viron Tartossa miesten aika-ajolla. Miesten 23-vuotiaiden kilpailusta tuli erittäin tiukka ja kuuden kärki sijoittui 31,5 kilometrin radalla 20 sekunnin sisään. Voiton vei...

Tomi Honka kehään heti EM-kisojen avauspäivänä

Nyrkkeilyn miesten Euroopan mestaruuskilpailut alkavat perjantaina Bulgarian Sofiassa. Suomen kolmen nyrkkeilijän joukkueesta kilpailut avaa raskaansarjan (91 kg) Tomi Honka, joka saa avauspäivänä vastaansa Armenian Henrik...