Pesäpallo

Valtioneuvosto aikoo osoittaa suomalaisurheilulle lisärahaa

Torstaina esiteltiin Valtioneuvoston hyväksymä Suomen ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko. Siinä esitettiin lukuisia toimenpiteitä liikunnan lisäämiseksi 2020-luvulla. Urheilu-, kultuuri- ja Eurooppaministeri, Sinisen tulevaisuuden Sampo Terho, esitteli aiotun...

Koululaiset jäivät lakon vuoksi vaille ruokaa – Urheiluseura tuli apuun ja järjesti 900 oppilaalle...

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton lakon myötä koululaiset jäivät vaille ruokahuoltoa Seinäjoella. Apuun tuli kaupungin yrityksiä ja superpesisseura JymyJussit. Kolmen koulun yhteensä 900 oppilaalle järjestyi lämmin...

Lyöjätykki jatkaa uraansa! – ”Tuntuu että olen lajille ja joukkueelle antanut jo lähes kaiken”

Porilaisen Pesäkarhujen Susanna Puisto jatkaa uraansa seurassa ja noussee ensi kaudella kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkikymmenikköön. Tätä nykyä uran 250 superpesisottelun saldo on 21+440 lyötyä juoksua ja...

Tuore Suomen mestari vaihtaa seuraa!

Kuluneella kaudella Joensuun Mailan riveissä pesäpallon Suomen mestaruuden voittanut Ville Posti vahvistaa tulevalla kaudella Alajärven Ankkureita. Tuulennopea 30-vuotias Haminan Pallon kasvatti on edustanut urallaan myös...

Superpesiksessä useampi mielenkiintoinen pelaajakauppa – Kolmen SM-mitalin pelaaja vaihtaa seuraa

Superpesiksen syksy pelaajaliikenteen osalta jatkuu erittäin mielenkiintoisena. Manse PP Tampereelta julkaisi edustusjoukkueidensa kokoonpanot tiedotustilaisuudessa perjantaina ja Kouvolan Pallonlyöjät kertoi kokeneen Antti Hartikaisen siirrosta. Lapuan Virkiän...

Kauden parhaita palkittiin – 16-vuotias mestarijoukkueen huippulahjakkuus pääosassa

Pesäpalloliiton Keskimaan alue palkitsi parhaitaan ja ansioituneitaan. Valokeilaan nousivat erityisesti Kirittärien mestaruusjoukkue, Manse PP:n menestys, kasvattajaseuratyö, harrastepesisbuumi ja kautta aikain suurin pesäpalloleiri Tampereella. Vuoden joukkueesta palkittiin...

Superpesiksen SM-hallien lohkojaot on julkaistu – tuore mestari kohtaa Kiteen ja Siilijärven

Pesäpallovuoden 2019 avaavat Halli-SM-turnaukset helmi-maaliskuussa. Miesten hallimestaruudesta pelataan 14 ja naisten hallimestaruudesta 12 superpesisjoukkueen voimin. Heti alkulohko-otteluissa riittää panosta. Miesten Halli-SM-turnauksessa pelataan kaksi kolmen ja...

Imatran Pallo-Veikot sai uuden pelinjohtajan – Valittu aiemmin vuoden parhaaksi

Jyrki Valle on Imatran Pallo-Veikkojen superpesisjoukkueen uusi pelinjohtaja. Valmennustiimiin liittyvät lisäksi Matti Mansikka ja Mikko Paunonen. Vallen sopimus on kaksivuotinen. Kakkospelinjohtajan valinta tapahtuu myöhemmin. 42-vuotias on toiminut IPV:n superpesisjoukkueen valmennustiimissä...

Laukaan Urheilijat miesten Ykköspesikseen

Pesäpalloliiton johtokunta on hyväksynyt miesten Ykköspesiksen sarjapaikan siirron Lievestuoreen Kisa ry:ltä Laukaan Urheilijat ry:lle. Miesten Ykköspesiksessä on mukana 12 joukkuetta kaudella 2019: Haminan Palloilijat, Kannuksen...

JymyJussit kaappasi Vimpelin pelaajalegendan

Lähes vuosikymmenen Vimpelin riveissä pelannut Henri Puputti pelaa ensi kauden Seinäjoen JymyJussien paidassa. Vuodesta 2009 Vimpelin Vetoa edustanut Puputti, 35, siirtyy Seinäjoen JymyJussien miehistöön 2+2-vuotisella...
600 ilmaiskierrosta Fire Jokeriin ilman talletusta!
600 ilmaiskierrosta Fire Jokeriin ilman talletusta!

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.