Salibandyliigassa nähtiin jatkoaikadraamaa

Salibandyliigan lauantain kärkiottelu käytiin Seinäjoella, jossa kotijoukkue SPV nousi viimeisellä kympillä kahden maalin takaa tasoihin Oilersia vastaan ja jatkoajalla voittoon.
Vielä kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria Oilers johti Seinäjoella 6-4, mutta sen jälkeen juhlivat enää Peliveljet. Ville Kuusela kavensi, ja kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Janne Hulmi nosti pelin tasoihin. Jatkoajalla SPV tappoi ensin Jyrki Holopaisen kahden minuutin jäähyn, ja ajassa 64.38 Tuukka Kiviranta kruunasi 900-päisen yleisön riemuksi kirin voittomaaliin.
Vastaava jatkoaikadraama nähtiin Tampereella, jossa Eemeli Salin vielä viimeisen kympin aluksi laukoi Kooveen 6-4-johtoon OLS:aa vastaan. Petri Rantalan kavennuksen jälkeen Ville Oksa ehätti kuitenkin tasoittamaan, ja ratkaisu nähtiin täälläkin jatkoajan viimeisellä minuutilla Rantalan laukoessa pisteet OLS:n mukaan Ouluun.
Jami Manninen, Peter Kotilainen ja Panu Kotilainen häärivät isännän ottein Jyväskylässä, jossa mestari Happee nappasi viidennessä ottelussaan viidennen voittonsa kaataessaan TPS:n 10-3. Manninen latoi illan tehoikseen 4+1, Peter Kotilainen 2+2 ja Panu Kotilainen 3+0.
NST juhli 20 toimintavuottaan kotiottelussaan SalBaa vastaan, ja tulos kruunasi merkkipäivän, jonka NST:n naiset olivat avanneet 5-2-liigavoitolla Tapanilan Erä III:sta. NST:n miehet kaatoivat SalBan 6-3 tilanteen oltua vielä pelin puolivälissä tasan 2-2. Täysi pistesaalis oli kaikki vieraspelinsä voittaneelle NST:lle kauden ensimmäinen kotikaukalossa.
Ensimmäiset kolme otteluaan ilman voittoa hoippunut Nokian KrP nappasi kolmannen perättäisensä lyödessään kotonaan Joensuun Josban 9-5. Johannes Jokinen laukoi Nokian maaleista kolme ja Henri Johansson syötti kaksi. Josballe tappio oli syksyn kuudessa ottelussa kuudes.
Salibandyliigan kärjessä kiitävät 10 pisteessä viisi ottelua pelannut Happee, kuudesti ahkeroinut SPV ja kaukalossa seitsemästi käynyt NST. Hännillä Josba riutuu ainoana ilman pisteitä.
Salibandyliigan pistepörssiä dominoi Happeen Jami Manninen viiden ottelun tehoillaan 15+7=22.
Salibandyliiga jatkuu sunnuntaina otteluilla Indians – Josba, Oilers – OLS ja Classic – Tapanilan Erä, joka huipentaa klo 16.45 TV2:ssa Ylen Palloilun Superviikonlopun Tampereella.
Lähde: Salibandyliigan tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tämä tuli? Suomalaiselta keihäsmieheltä järjetön kaari
- Saga Anderssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Upea”
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Menikö nyt härskiksi? Iivo Niskaselta jäätävä kommentti Topi Raitaselle
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Frida Karlsson osallistuu uudenlaiseen tempaukseen – ”Genren seksikkäintä”
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- Surun murtama Riitta-Liisa Roponen jakoi nyt iloisen henkilökohtaisen uutisen
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Saga Andersson riemuitsi – seivästähti laittoi ennätyksensä kunnolla uusiksi
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Suomen hiihtoässä ajautui yllättäviin ongelmiin – nainen avautui tilanteestaan
- Ylen suosikkiasiantuntija lähtee – tässä on miehen uusi pesti
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun