Josba yrittää nousta pois jumbosijalta: ”Suunta selkeästi parempaan päin”
Kuva: Juha Tamminen
Joensuulaisen Josban alkukausi miesten Salibandyliigassa on ollut vaikea. Ensimmäisistä kymmenestä ottelusta se on voittanut vain yhden ja hävinnyt loput.
Joukkueen päävalmentaja Petri Torni nostaa henkilökohtaiset epäonnistumiset alkukauden heikon menestyksen suurimmaksi syyksi.
– Vaikea sanoa mistä se lopullisesti johtuu, mutta alkukauden peleissä teimme todella paljon henkilökohtaisia virheitä ja meitä rokotettiin niistä todella kovalla prosentilla, Torni sanoo SuomiUrheilu-sivustolle.
Torni kertoo myös, että Josballa on ollut matkassaan myös huonoa tuuria. Hän ei kuitenkaan syytä tuloksista ainoastaan onnetarta.
– On kyllä pakko sanoa, että on ollut myös käsittämättömän huonoa tuuria, mutta se kuuluu urheiluun ja peleihin, Torni harmittelee, ja jatkaa:
– On se sitten kiinni tuurista tai taidosta, niin kaikki pitää ansaita. Alkukauden virhemäärät näkyivät automaattisesti taululla.
Torni myöntää, että Josba olisi voinut harjoitella useammin harjoituskaudella. Peliä olisi erityisestä pitänyt käydä enemmän läpi nimenomaa viisikkotasolla.
– Harjoittelu oli pikkaisen rikkonaista sen suhteen, ettemme ehkä näin jälkikäteen ajateltuna päässeet harjoittelemaan sitä oikeaa määrää viisikoiden kanssa. Sillä on varmasti myös osasyynsä.
Ennen kauden alkua Josban joukkue sopi keskenään kauden tavoitteeksi paikan pudotuspeleissä. Tällä hetkellä tilanne näyttää vaikealta, mutta pelillinen suunta on Tornin mukaan ylöspäin. Siitä kertoo parin viikon takainen 10-5-voitto sarjakakkosesta Happeesta.
– Nyt suunta on selkeästi parempaan päin sen suhteen, että henkilökohtaiset virheet ovat käytännössä hävinneet kokonaan. Siinä on esimerkiksi varmasti hyvä syy sille, että voitettiin Happee.
– Olemme yksinkertaistaneet omaa pelaamistamme, mikä on varmasti ollut yksi iso asia pelin petraantumisessa.
Josba pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun se kohtaa Tapanilän Erän. Viikonlopun toisessa kotiottelussa vastaan asettuu sunnuntaina SalBa.
Christos Zavros
Twitter: CZavros
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen uusi juoksutähti liekeissä – Veera Mattila paineli kauden kärkituloksen
- Kaisa Mäkäräinen katosi Suomesta – julkaisi yllätyskuvat ulkomailta
- Iivo Niskanen pyytää nyt apua suomalaisilta – suloinen video villitsi seuraajat
- Suomalaishiihtäjä meni kihloihin – julkaisi rakkauskuvat somessa
- Esapekka Lappi ajoi rajusti ulos – lähetti viestin kisan jälkeen
- Nyt jysähti! Miesten moukarissa nähtiin Suomen ennätys
- Suomalaisgolfari liekeissä Tanskassa – murskaava tulos nosti suomalaisen kärkeen
- Mäkihyppylegenda ajautui kriisiin – uran loppu nyt todellinen uhka
- Virolainen ampumahiihtokaunotar jakoi herkän päivityksen puolisostaan
- Ilona Mononen räjäytti pankin Brysselissä – suomalaislupaus juoksi hurjan ennätyksen
- Suomen yleisurheiluun nousee uusi nimi – Portugalista kovat lukemat
- Ilona Mononen räjäytti pankin Brysselissä – suomalaislupaus juoksi hurjan ennätyksen
- Topi Parviainen mykistyi Seppo Rädyn treenitarinoista – ”Ei semmoiseen pysty”
- Mäkihyppylegenda ajautui kriisiin – uran loppu nyt todellinen uhka
- Minna Kauppi teki yllättävän päätöksen – suuri muutos elämässä
- Ella Junnilan treeni päättyi tuskanhuutoon – nyt uusi päätös kisakaudesta
- Nyt jysähti! Miesten moukarissa nähtiin Suomen ennätys
- Virolainen ampumahiihtokaunotar jakoi herkän päivityksen puolisostaan
- Olympiamitalisti heräsi sairaalassa ilman muistoja – ”Olin kiitollinen, etten halvaantunut”
- Entinen keihästähti teki rohkean ratkaisun – tarjoaa nyt aivan uusia palveluita