Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
Yhdysvaltalainen seiväshyppääjä Hana Moll on tehnyt lyhyessä ajassa näyttävän nousun maailman huipulle. Lauantaina hän vahvisti asemansa entisestään sijoittumalla Ultimate Championshipsissä toiseksi tuloksella 4,90.
Moll ylitti saman korkeuden kuin kilpailun voittanut Sandi Morris, mutta Morris vei ykkössijan paremman pöytäkirjan ansiosta.
Kakkossija toi Mollille 75 000 dollarin palkintorahat. Kun mukaan lasketaan hänen viime viikolla voittamansa Timanttiliigan finaali, on nuoren tähden viikon tienesti noussut noin 100 000 dollariin.
Rahojen vastaanottaminen ei kuitenkaan ole Mollille yksinkertainen asia.
Yhdysvaltalainen opiskelee kauppakorkeakoulussa ja on edelleen yliopistourheilijan asemassa. NCAA alaisuudessa kilpailevilla opiskelijoilla on rajoituksia kilpailuista saatavien palkintorahojen vastaanottamiseen, eikä Ultimate Championship tai Timanttiliiga kuulu niihin poikkeuksiin, joissa palkintorahat ovat mahdollisia.
Moll joutuu siksi pohtimaan, haluaako hän säilyttää nykyisen yliopistourheilijan kelpoisuutensa vai siirtyä ammattilaiseksi.
– Emme ole vielä päättäneet, mitä teen. Aion ehdottomasti suorittaa tutkintoni, mutta en vielä tiedä, aionko pitää yliopistourheilijan kelpoisuuteni. Minun täytyy pohtia, mikä on minulle parasta, koska yliopistourheilijan asemassa on paljon hyötyjä, Moll taustoittaa.
Ratkaisulla olisi iso vaikutus myös talouteen. Jos Moll luopuu amatööriurheilijan asemastaan ja siirtyy ammattilaiseksi, hän voisi pitää nyt ansaitsemansa palkintorahat.
Samalla vaakalaudalla olisi kuitenkin muita merkittäviä etuja. Ammattilaiseksi siirtyminen tarkoittaisi muun muassa mahdollisen urheilijastipendin menettämistä ja sitä, että Moll joutuisi jatkossa vastaamaan itse opintojensa kustannuksista.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman