Ramsaussa pulaa lumesta – ”Katsotaan nyt minne se latu on tehty”

Yhdistetyn maailmancup kisataan tulevana viikonloppuna Itävallan Ramsaussa. Lumipulan takia vahvistus kisojen järjestämisestä tuli vasta sunnuntaina.
Päävalmentaja Petter Kukkosen mukaan tilanne ei vaikuttanut valmistautumiseen mitenkään, sillä epävarmuuteen on totuttu.
– Eihän tämä ole mitenkään normaalista poikkeavaa, että arvotaan kisojen suhteen. Säälihän se tietysti on, kun olosuhteet on vähän siinä ja siinä, Kukkonen toteaa liiton tiedotteessa.
Kisajärjestäjän mukaan vähäisistä lumivaroista saadaan lauantaiksi vedettyä 1,5 kilometriä latua. Päävalmentaja Kukkosen mukaan sunnuntaina voi olla mielenkiintoinen kisa edessä.
– Lauantaille latu ei tuota ongelmia, kun joukkuesprintissä hiihdetään normaalistikin 1,5 kilometrin ladulla. Katsotaan nyt minne se latu on tehty, Kukkonen toteaa.
– Muutama vuosi takaperin hiihdettiin siinä pellolla ja ladulla oli suunnilleen kymmenen metrin korkeusero ja onhan se urheilukisaan aivan liian vähän, jää rata liian kevyeksi huippu-urheilijoille. Ilun (Ilkka Herola) ruumiinkunnossa kevyt latu on huono, mutta muille kolmelle se on hyvä, kun erot eivät kasva niin suureksi.
Viikonloppuna on päävalmentajan mukaan odotettavissa ruuhkaa, on latu ajettu minne tahansa.
– Ramsaussa on pieni mäki ja se heittää urheilijat muutenkin samaan kasaan. Neljä-viisikymmentä jätkää on minuutin sisällä lähtenyt ladulle.
Suomen joukkue Ramsauhun
Ilkka Herola
Matti Herola
Leevi Mutru
Arttu Mäkiaho
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”