Suomi hävisi kilpailun vuoden 2018 MM-kisaisännyydestä
Kuva: Juha Tamminen
Göteborgin MM-kisojen yhteydessä kokoontunut Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) hallitus myönsi perjantaina vuoden 2018 miesten MM-kisojen järjestelyoikeudet Tshekille. Toisena hakijamaana oli Suomi.
IFF arvioi kandidaatteja mm. suorituspaikkojen, valtiolta saatavan tuen, majoitusten, kuljetusten ja katsojapotentiaalin kannalta ja kallistui Prahan kannalle. Tshekin tasavalta viettää 100-vuotisjuhlavuottaan 2018 ja salibandyn MM-kisoja kaavaillaan tuolloin maan suurimmaksi urheilutapahtumaksi.
MM2018-kisojen keskipisteenä toimii 17 000 katsojaa vetävä O2 Areena, jossa vuoden 2008 MM-kulta ratkesi Suomelle.
Tshekki järjesti miesten MM-turnauksen 2008 lisäksi vuonna 1998. Suomi on isännöinyt vuosien 2002 ja 2010 miesten MM-kisat Helsingin Hartwall-areenalla.
Vuoden 2016 miesten MM-turnaus pelataan aiemman päätöksen mukaan Latviassa. Alustavat pelipäivät ovat 3.-11.12.
LUE MYÖS:
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva