USA:n ex-huippujuoksija ja nykyinen valmentaja sai kahdeksan vuoden toimintakiellon dopingin vuoksi
Kuva: Getty Images
Huipputason pikajuoksijankin muistettu Jon Drummond, joka on mm. myös nykyhuippuihin kuuluvan Tyson Gayn entinen valmentaja, sai peräti kahdeksan vuoden toimintakiellon USA:n antidoping-toimistolta.
46-vuotias Drummond oli pitänyt hallussaan ja kaupannut doping-aineita valmennettavilleen. Panna astui voimaan 17. joulukuuta 2014.
Aiemmin kuussa Gay, entinen 100 ja 200 metrin MM-voittaja, sai vuoden kilpailukiellon kun oli antanut positiivisen doping-näytteen, mistä löytyi anabolisia steroideja.
Pannan pituuteen lyhentävästi vaikutti se, että hän antoi USADA:lle tietoja Drummondista. Hän ei saa toimia nyt seuraavaan kahdeksaan vuoteen valmentajana, ei saa osallistua urheilijoiden harjoituksiin tai antaa neuvoja sekä hän ei saa osallistua valmentajatapaamisiin USA:ssa tai muualla maailmassa.
Drummundin juoksu-uran paras saavutus oli viestin olympiakulta USA:n paidassa Sydneyssä vuonna 2000. Muistoihin on jäänyt myös miehen mielenosoitus radalla maaten vuoden 2003 MM-kisojen 100 metrillä tapahtuneesta hylkäyksestään vilppilähdön vuoksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!