Suomen vammaishiihhdon MM-joukkue valmiina taistelemaan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen joukkue on valmiina taistelemaan hyvistä sijoituksista vammaishiihdon MM-kilpailuihin Yhdysvaltain Cablessa Wisconsinissa. Kilpailut alkavat lauantaina ampumahiihdon pikakilpailulla, jossa mukana ovat Maija Järvelä ja Juha Härkönen.
Joukkue saapui kisapaikalle keskiviikkona, ja Suomesta tulleet ovat totutelleet kahdeksan tunnin aikaeroon.
– Kauden kovimmat kisat edessä. Viimeiset päivät ja kisojen aika olisi tärkeä pysyä terveenä. Vertailupohjana tällä kaudella on Vuokatin maailmancup joulukuulta. Mikäli jokainen urheilija on mennyt eteenpäin Vuokatista, ja se näkyy tuloksissa niin voimme olla tyytyväisiä. Se tarkoittaisi, että niitä mitalejakin olisi mukana sitten kotimatkalla, vammaishiihdon päävalmentaja Toni Myllylä sanoo.
Yksi mitaleille mielivistä on Ilkka Tuomisto, joka on aloittanut sopeutumisen aikaeroon jo kotona siirtämällä hieman kelloa.
– 8 tunnin aikaeron sopeutumisen tekee aina myös oman rasituksen keholle. Vaikea joulukuu on vaihtunut lupaavampaan tammikuuhun, joten sairastelut tuntuvat olevan voitettu. Uskon vahvasti, että pystyn hyviä kisoja täällä hiihtämään, vaikka kunto ei ihan paras mahdollinen vielä ole. Päiväkohtaiset erot ovat kuitenkin suuria, kuinka suksi kulkee. Sunnuntaina laitetaan miestä tiukalle eikä anneta yhtään periksi vaan lähdetään taistelemaan hyvistä sijoituksista vapaalla, Tuomisto sanoo.
Kelkkahiihtäjä Sini Pyy siirtyi Cableen Coloradon kautta. Pyy oli Coloradossa kolmisen viikkoa treenaamassa Sotshissa tapaamansa valmentajan kanssa.
– Kävin myös hakemassa kilpailukokemusta USA:n mestaruuskisoista Soldiers Hollowista Utahin puolelta. Leiri meni todella hyvin. Onnistuneiden harjoitusten lisäksi opin paljon lajistani ja sain monta hyödyllistä kontaktia tulevaisuuden varalle, Pyy kertoo.
Hän tykkää MM-kisaladuista, joita kehuu melko teknisiksi ja sopivan haastaviksi.
– Sunnuntain pitkällä matkalla olen innokkaana lähdössä starttiviivalle. Toivon, että pystyn kisoissa urani parhaisiin suorituksiin ja tällä hetkellä tuntuu että edellytykset tavoitteeni täyttymiseen on. Huomenna isäni ja veljeni tulevat myös paikan päälle kannustamaan, mikä tuo varmasti positiivista virettä tekemisiini, onhan perhettä tullut jo ikävä kolmen viikon aikana, Pyy sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilija -äänestys oli todella tiukka – näin pisteet jakautuivat
- Vuoden urheilijalta heti kova temppu!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Janni Hussista kova rallipaljastus!