Kreischbergissä lumilautailun maailmanmestaruuskisoissa Roope Tonteri on ottanut slopestylessä hopeaa. Kisan voittoon laski yhdysvaltalainen Ryan Stassel ja pronssille maanmiehensä Kyle Mack.

– Tänään oli aika aikainen herätys, 6.30 ylös ja treenit alkoivat 8.05. Ne oli kyllä sellaiset aamujumpat, että siellä tuli hyvää huomenta -liikettä pariinkin otteeseen. Siitä lähdin katsomaan Nuutin semfinaalilaskut Rider’s Loungeen ja vetäsin kahvin ja otin vähän helppoa. Harmi ettei Nuutti päässyt finaaliin, mutta seuraavalla kerralla sitten. Finaalissa ei sitten ollut kuin laittaa räikkä pyörimään. Olin viimeinen laskija, joten kaikki paineet olivat niin sanotusti mulla. Tokan ranin ländäsin ja siihen oltiin jo tyytyväisiä. Vikalla aloin pelaamaan uhkapeliä ja koitin nostaa pisteitä – ja hyvinhän se loppui. Siinä ei ollut mitään menetettävää, ja kyllähän niitä temppuja on tehty, joten eihän siinä ollut kuin saada ne onnistumaan samaan aikaan, Tonteri kommentoi.

Roope epäonnistui ensimmäisen laskunsa tehden ensimmäisestä reilistä eri tempun kuin oli suunnitellut. Se pakotti Roopen muuttamaan raniaan lennosta. Hän sai ensimmäisestä laskusta pisteet 60.75:

– Yritin ekassa laskussa noseblunt 270 -temppua, mutta tulinkin switchiin alas. Olin ajatellut, että vetäisin polejamista halfcab 5050 backside 360:sen, mutta kuumotti sen verran, etten uskaltanut sitä treeneissä yrittää. Kisaranissa oli sitten pakko, kun olin ekan reilin vetänyt niin huonosti. Siitä sain hyvin korotettua seuraavaa rania. Finaali oli kovatasoinen. Ryan veti tosi hyvin reilit ja hyndät myös, niin tuli ihan ansaittu voitto.

Toisella laskullaan hän sai parannettua huomattavasti keräten pisteitä 90.00 ja siirtyen kisassa neljänneksi. Kisojen viimeisellä laskulla Roope sai huomattavasti parannettua raniaan ja keräsi pisteet 93.75, joilla hän tuli toiseksi. Kisan voittanut Stassel sai parhaasta laskustaan pisteitä 97.50. Freestylen päävalmentaja Antti Koskinen on Tonteriin tyytyväinen:

– Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tosi hyvät laskut tuli Roopelta, ja sehän paransi laskuaan kuin sika juoksuaan eli loppua kohti jokainen lasku oli edellistä parempi. Eihän sitä muuta voi mieheltä odottaa kuin että oikeasti ylittää itsensä finaalissa ja repii itsestään enemmän voimavaroja. Voittaja oli tänään oikea. Reileissä se lopulta ratkesi, eikä siihen ollut millä tänään vastata. Jos toinen hyppyri olisi ollut hieman isompi, niin sitten Roopella olisi ollut mistä vielä parantaa, mutta se on spekulointia. Oikein olen tyytyväinen hopeaan: kyllä se oli työvoitto, Koskinen kommentoi.

Ennen finaalia Kreischbergissä laskettiin slopestylen semifinaalit, joihin Suomesta tiensä olivat raivanneet Ella Suitiala ja Nuutti Niemelä. Suitiala kaatui molemmat laskunsa ja Niemelä sai laskunsa puhtaana, mutta se riitti kahdennelletoista sijalle:

– Ellalta kaiken kaikkiaan hyvä urakointi tähän mennessä. Harmi ettei saatu onnistumista semifinaaliin. Kokemusta pitää vähän vielä kartuttaa. Nuutti onnistui hienosti ja sai puhtaan laskun. Nuutilla kävi sama kuin semien voittajalla, että olisi pitänyt olla hieman kovemmat temput. Ehkä sielläkin tuli reiliosastolla vähän tasotusta.

Kisat jatkuvat Kreischbergissä seuraavaksi big airilla, jossa kisaavat Roope Tonteri, Nuutti Niemelä, Janne Korpi, Petja Piiroinen, Kristiina Nisula, Ella Suitiala ja Merika Enne.