Neljä mitalia yhdistetystä ja mäkihypystä PM-kisojen lauantaina

Sollesteån PM-kilpailuissa lauantaina mäkihypyn ja yhdistetyn osalta käytiin yksilökilpailut. Yhdistetyn joukkue nousi hiihto-osuudella kilpailussa upeasti kaksoisvoittoon ja mäkihypyn nuoret hyppääjät toivat Suomelle sekä hopeisen että pronssisen mitalin.
Yhdistetyn joukkue suoriutui mäkiosuudesta loistavasti ja hiihto-osuudelle päästiinkin starttaamaan Suomen joukkueen Henri Kavilon vedossa. Joukkueenjohtaja Jouko Karjalainen oli erittäin tyytyväinen joukkueensa suorituksiin mäessä ja kertoi mäkiosuuden menneen suomalaisittain loistavasti.
– Eilisissä harjoituksissa ja vielä tämän päivän koekierroksellakin selvästi hallinnut Atte Korhonen joutui itse kilpailussa hyppäämään hieman huonoon rakoon, mutta taisi siinä olla hieman kovia odotuksiakin hyvästä kisasta ja siksi pientä yliyrittämistä nuorella urheilijalla. Kaikki pojat suoriutuivat mäkikisasta todella mallikkaasti, Karjalainen kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa.
Hiihto-osuudella suksen luisto oli kohdallaan ja Atte Korhonen yhdessä kaimansa Atte Kettusen kanssa toi Suomelle kaksoisvoiton. Varsinainen ratkaisu kisaan saatiin toisen hiihtokierroksen puolessa välissä, kun pojat jättivät Viron Risto Raudbergin taakseen. Viron Raudberg jäi kilpailussa kolmanneksi, Atte Korhosen kiilatessa ykköseksi ja Atte Kettusen toiseksi. Raudbergille jäi ero kärkeen 31,5 sekuntia. Muut suomalaiset sijoittuvat myös hienosti: Henri Kavilo tuli neljänneksi ja Otto Niittykoski oli kahdeksas. Joukkueenjohtaja Jouko Karjalainen oli joukkueensa saavutuksistaan erittäin tyytyväinen ja totesi vielä norjalaisten olleen tänään yllättävän vaisuja.
– Mäkiosuudella koekierros oli vielä normaalia perushyppäämistä, mutta kisakierroksella nostettiin lavaa enkä älynnyt ponnistaa aiemmin eikä siksi homma kulkenut. Onneksi sitten hiihto kulki hyvin ja sain Viron pojan ja kaksi muuta suomalaista kiinni. Lopuksi piti vielä päästä Kettusen Atesta eroon ja siinä lopussa jo vähän hapotti, Yhdistetyn voittaja Atte Korhonen taustoitti voittoon johtanutta päiväänsä.
– Kisakierroksella vedin 81,5 metriä ja pääsin kolmantena ladulle. Atte tuli takaa ohi ja saatiin yhdessä kaksi jätkää edestä kiinni. Koitin pysytellä Aten perässä, mutta se karkasi siinä yhdessä vaiheessa. Sitten ei siinä ollutkaan kuin yksin hiihtelyä maaliin asti ja loppu onkin historiaa, Hopealle sijoittunut Atte Kettunen kertoi kisan kulusta omalta osaltaan.
Myös mäkihypyssä Suomen joukkue teki hienoa työtä. Vaikka mäkikisan voiton veikin Norjan Rishi Vellupillai, Suomen Eetu Meriläinen hyppäsi hopeaa ja Joni Markkanen pronssia. Pyry Ruikka ylsi neljännelle sijalle ja Wili Loukasmäki oli seitsemäs. Nuorten naisten mäkihypyssä Suomen Jenny Rautionaho ponkaisi kuudennelle sijalle.
– Kisa oli parempaa mitä harjoitukset, ekasta kierroksesta jäi vielä hampaan koloon. Toisella kierroksella tuli reissun paras hyppy. Puvun kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, mutta onneksi sain uuden puvun tokalle kierrokselle, Eetu Meriläinen kommentoi hopeasijoitustaan.
Joni Markkasen pronssisija ei miehen nälkää tyydyttänyt.
– Ei niin hyvää suorittamista, kuin harjoituksissa ja se vähän näkyi yliyrittämisenä kilpailussa. Huomenna sitten uuteen kilpailuun paremmilla hypyillä ja parempaa tulosta lähdetään hakemaan kuin tänään.
– Ekalla kierroksella oli vähän jännitystä pelissä, mutta toisella kierroksella rennompaa ja se näkyi heti mitassa. Alastuloissa on treenaamista ja sitä lähden tekemään kotimaahan, kommentoi omaa suoritustaan neljänneksi hypännyt Pyry Ruikka.
– No, tänään nyt meni kisa ekakierrokselle asti ihan hyvin. Monta kaveria oli siinä samassa kasassa ja peli oli vielä ihan auki. Toisella kierroksella sitten mokasi hyppyni ja sehän tässä vähän harmittaa. Huomiseen joukkuemäkeen lähdetään kuitenkin positiivisella fiiliksellä eikä anneta tämän päivän enää painaa silloin, kuuluivat Wili Loukasmäen mietteet kisan jälkeen.
Mäkihypyn joukkueenjohtaja Iisakki Nivala summasi joukkueen päivää.
– Tästä päivästä jäi hienot fiilikset ja pojat tekivät hyviä suorituksia. Hieman jännitti kelit, että päästäänkö hyppäämään, mutta onneksi mäki on niin suojaisessa paikassa, että tuulesta huolimatta päästiin kilpailemaan. Tosi hyvin meni, muutamia yksittäisiä heikompia hyppyjä saattoi olla, mutta ne ei meitä lannista. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen joukkuemäkeen. Toivotaan, että tuulet ovat huomennakin suotuisia ja päästään mäkeen.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaisjuoksija Katriina esitteli kisa-asuaan villillä tanssivideolla – ”Vau, tuota vartaloa”
- Erling Haalandilta tyly viesti Ronaldolle: ”Pahoittelut”
- Suoraa tekstiä – Leijonat jättävä Jukka Jalonen puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen valmentajamies antoi palaa – latasi suorat sanat Suomen maajoukkuetähtien touhusta
- Poliisi kohtasi Kalle Rovanperän juhlatunnelmissa – latasi jäätävän kommentin ajamisesta
- Paljastus kulisseista – Johannes Kläbo raivostui totaalisesti kisan jälkeen
- Rajua tekstiä – kilpakumppanit haukkuivat Suomen hiihtotähden pystyyn
- Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – ”Aika palata vuosien jälkeen”
- Kaisa Mäkäräisen jättänyt hiihtoässä katsoi nyt totuutta silmiin
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Kaisa Mäkäräisen jättänyt hiihtoässä katsoi nyt totuutta silmiin
- Toiveisiin on nyt vastattu – Kaisa Mäkäräiseltä ilouutisia faneilleen
- Kerttu Niskasen ja Juho-rakkaan elämään tulossa iso muutos – ”Tuntuu ihan uskomattomalta”
- Iivo Niskasen raivostuttanut mies koki kovan kohtalon
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Senni Salminen astui esiin – paljasti tehneensä ison muutoksen elämässään
- Kaisa Mäkäräinen laittoi parastaan – tuloksena melkoinen taidonnäyte
- Aleksi Valavuori pöyristyi Alexander Stubbin kohtelusta – latasi rajun väitteen Ylen toiminnasta
- Wilma Murto puhui rakkaastaan – teki IL:lle yhden asian harvinaisen selväksi
- Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – ”Aika palata vuosien jälkeen”