Pekka Koskela ja Mika Poutala nimetty pikaluistelun matkakohtaisiin MM-kisoihin

Pekka Koskela on valittu Suomen edustajaksi pikaluistelun matkakohtaisiin MM-kisoihin Heerenveeniin 12.-15. helmikuuta. Mika Poutala valittiin jo aiemmin 500 metrille.
Ensi lauantaina luistellaan 1000 metriä ja sunnuntaina kaksi 500 metrin starttia.
Sprintti-MM-kisaan Kazakhstanin Astanaan 28.2.-1.3. lunasti puolestaan paikkansa viikonlopun Heerenveenin mc-kisojen perusteella 32 parasta. Yhteispistekisaan naisiin mukaan suomalaisista pääsee Elina Risku ja miehiin Mika Poutala sekä Pekka Koskela. Paikat tulivat tämän viikonlopun 500 ja 1000 metrin luisteluiden perusteella. Valintaa voidaan täydentää, mikäli varalistalta vapautuu paikkoja Suomen käyttöön.
Päävalmentaja Pasi Koskela on tyytyväinen luistelijoiden suuntaan tällä hetkellä.
– Viikonlopun luistelut vievät meidän tekemisiä oikeaan suuntaan. Mika luisteli ihan kärjen tuntumassa ja Pekan vauhti kehittyi nyt koko ajan. Kolme paikkaa Astanan MM-yhteispistekisaan on vahva saavutus Suomelta. Elinan ja Pekan toisen päivän suoritukset varmistivat toisen ja kolmannen paikan, Koskela miettii Pikaluistelun tiedotteessa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Saga Anderssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Upea”
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Menikö nyt härskiksi? Iivo Niskaselta jäätävä kommentti Topi Raitaselle
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Frida Karlsson osallistuu uudenlaiseen tempaukseen – ”Genren seksikkäintä”
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun
- Surun murtama Riitta-Liisa Roponen jakoi nyt iloisen henkilökohtaisen uutisen
- Saga Andersson riemuitsi – seivästähti laittoi ennätyksensä kunnolla uusiksi
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun
- Kristiina Mäkelä sai shokkiuutisen – näin nainen reagoi Ylelle
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen ällistytti toiminnallaan
- Ylen suosikkiasiantuntija lähtee – tässä on miehen uusi pesti
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Nyt selvisi koko totuus: Lotta Haralan kiekkoilijarakas löysi uuden uran
- Nyt sitten tapahtui: Iivo Niskasen tilanteeseen vahvistus
- Suomen hiihtoässä ajautui yllättäviin ongelmiin – nainen avautui tilanteestaan