Suomen tavoitteet jäivät niukasti täyttymättä MM-sprintissä

Falunin MM-kisojen perinteisen sprinttikisassa suomalaiset pääsivät lähelle tavoitetta: naisissa nähtiin urheilija välierässä ja miehissä kaksi, mutta finaaliin saakka ei suomalaismiesten suksi tänään luistanut.
Perinteisen sprinttikisan parhaasta sijoituksesta vastasi seitsemänneksi sijoittunut Kerttu Niskanen.
– Halu olisi ollut olla finaalissa, mutta ei näköjään makeaa mahan täydeltä. Ihan hyvä alku oli kisoille, tästä on hyvä jatkaa.
– Kertun seitsemäs sija on sitä tälle kaudella parasta, että saatiin urheilija välieriin asti. Siinä mielessä plusmerkkinen kisa, kun katsoo koko kautta, kun ei ole saatu kahdentoista joukkoon naista aikaisemmin tällä matkalla. Naiset meni kaikki aika-ajosta jatkoon, ehkä hiukan alavireinen karsinta oli, sprinttivalmentaja Olli Ohtonen kommentoi lyhyesti naisten kisaa.
Miesten sprinttikisassa ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihinsa osallistuva Ristomatti Hakola lähti rohkeasti liikenteeseen ja vastasi tänään suomalaismiesten parhaasta sijoituksesta hiihtämällä yhdeksänneksi.
– Aika-ajo oli elämäni aika-ajo varmaan tänään. Päällimmäisenä on mielessä pettymys, kun hävisi, mutta kyllä mä annan itselleni ysi puolen. Välierää mä lähdin hakemaan ja sen mä sain ja kyllä siellä finaalissa oli ollut kiva käydä näyttämässä Petterille (Northug), että Kankaanpäästä tullaan.
Toni Ketelä sijoittui kymmenenneksi.
– Maksimisuorituksen tein, alkuerässä ja välierässä noudatin omaa taktiikkaani ja se toimi aerässä tosi vhyin. Välierässä ei ollut kaukana, että oisin neljäntenä joukossa ollut ja jatkoon. Siinä mielessä erittäin tyytyväinen, mutta se viimeinen vaihde jäi löytymättä välierässä ja sitä kautta se tavoite jäi uupumaan, ettei finaalissa oltu.
Miesten perinteisen sprintissä joukkueen kokonaistavoitteesta jäätiin niukasti. Tavoitteena oli saada kaikki miehet jatkoon, kaksi välieriin, joista toinen finaaliin.
– Finaaliin asti ei miestä saatu ja kokonaisuudessa tämä oli sellainen ok päivä, sitä finaalipaikkaa tosimielessä haettiin. Ristomatin ja Tonin hiihdot olivat hyviä tänä päivänä ja oli aggressiivista hiihtoa kummallakin ja paikkoja haettiin. Siinä mielessä plus-merkkiset hiihdot erityisesti Ristomatilta, kun pääsi ensimmäistä kertaa välieriin maailmancupitkin huomioiden. Hänen ominaisuuksilla täytyy hiihtää suht kovaa alussa, kun on kestävyystyyppinen hiihtäjä, ettei loppusuoralla jää jalkoihin, sprinttivalmentaja Ohtonen kommentoi miesten kisapäivää.
Aino-Kaisa Saarinen oli 18:s, Anne Kyllönen 20:s ja Mona-Liisa Malvalehto 22:s.
Anssi Pentsinen sijoittui 22:nneksi ja Matias Strandvall 26:nneksi päivän sprinttikisassa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin