Valmennuskaksikko jatkaa SSV:n peräsimessä
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan SSV on perjantaina julkistanut kaksi tärkeää jatkosopimusta edustusjoukkueen valmennuksessa, kun Mika Ahonen ja Markus Huhtimo jatkavat seurassa.
– On tärkeää että kummatkin jatkavat. Amun kokemuksella ja taktisella osaamisella meidän on taas helpompaa jatkaa kohti uusia haasteita. Mahun vahvuudet taas korostuvat loistavissa yhteistyötaidoissa uusien ja nuorempien pelaajien kanssa, mikä on meidän koko seuralle mahdollisuus kehittyä ja menestyä, toteaa tyytyväinen manageri Kurre Westerlund SSV:n tiedotteessa.
Kurre myös lisää arvoituksellisesti, että mahdollisesti myös uusia henkilöitä on kenties liittymässä valmennustiimiin.
Mika Ahonen on toiminut SSV:n päävalmentaja kaudesta 2003-04. 12.kauden aikana Ahonen on johdattanut joukkonsa seitsemään Suomen mestaruuteen, viiteen Suomen Cupiin voittoon, sekä EuroFloorball ja Champions Cupin voittoihin. Ahonen toimii myös maajoukkueen valmennustiimissä, jossa saavutuksiin on tarttunut muun muassa kaksi maailmanmestaruutta. Markus Huhtimo on pitkäaikainen SSV:läinen, joka lopetti menestyksekkään pelaajauransa kauteen 2011-12. Myös Huhtimon saavutuksiin kuuluvat useat Suomen mestaruudet, Suomen Cupin voitot ja menestys myös kansainvälisillä kentillä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Seivästähti Elina Lampela hempeili somessa: ”Söpöin”
- Lotta Harala jakoi harvinaisen kuvan elämästään – sitten tuli itku
- Ura päättyy? – Yle: 26-vuotias suomalainen hiihtosensaatio virittelee uutispommia
- Jessie Digginsistä leviää shokkiväite – ”Outoa”
- IS: Hiihtotähdet tulivat Antti Tuiskun vieraaksi – ikävä totuus valkeni nopeasti
- Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman katosi ruudusta – tästä oli kyse
- Kerttu Niskanen ei saapunut lähtöviivalle – nyt selvisi totuus naisen tilanteesta
- Se oli siinä: Suomalainen keihäsässä lopettaa uransa – ”On aika sanoa ääneen”
- Pikajuoksija Emma Tainio käänsi katseita kuntosalilla
- Krista Pärmäkosken toiminta salilla hämmästytti – toinen hiihtäjä puuttui peliin