Vladimir Cedic ja Laura Pihlajamäki maaliskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Hurrikaani-Loimaan serbialaishakkuri Vladimir Cedic ja LP Viestin keskitorjuja Laura Pihlajamäki on valittu maaliskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa.
Cedic on tehnyt pudotuspeleissä 24,8 pistettä ottelua kohden ja kerännyt tehotilastoon kahdeksassa ottelussa 117 pistettä plussaa. Cedicin hyökkäysprosentti on ollut 49,2. Hurrikaani-Loimaa voitti puolivälieräsarjassa Sampon 3-2 ja johtaa välieräsarjaa VaLePaa vastaan voitoin 2-1.
Laura Pihlajamäki on puolestaan ollut tasaisen vahva LP Viestin riveissä joukkueen edetessä finaalisarjassa jo 3-0- johtoon voitettuaan sitä ennen puolivälierissä LP-Vampulan 3-0 ja välierissä Woman Volleyn 4-0. Pihlajamäki on tehnyt maaliskuun pudotuspeleissä tehot 11,3/+7,2 napsien 17 torjuntaa. Hyökkäysprosentti on ollut 55.
Pihlajamäelle valinta oli kauden ensimmäinen ja Cedicille toinen (valitiin myös joulukuun tähdistöön). Pihlajamäki on aiemmin ollut kuukauden pelaaja marraskuussa 2009
Miesten kuukauden tähdistöön valittiin Hurrikaanista Cedicin lisäksi keskipelaajaksi Matti Oivanen (1. valinta). Kokkolan Tiikereistä valituiksi tulivat passari Steven Kehoe (2.), yleispelaaja Matti Hietanen (2.) sekä libero Pasi Hyvärinen (2.). VaLePasta valinta osui yleispelaaja Olli Kunnariin (2.) ja keskitorjuja Matthew Pollockiin (3.).
Naisissa Laura Pihlajamäelle valinta kuukauden tähdistöön oli ensimmäinen tällä kaudella. Myös hakkuriksi valitulle LP Kangasalan Chantale Riddlelle valinta oli ensimmäinen, samoin toiseksi keskipelaajaksi valitulle Woman Volleyn Jennifer Keddylle.
Tähdistön passariksi valittiin LP Viestin Viktoriia Tuchashvili (4. valinta tällä kaudella), liberoksi samasta seurasta Roosa Koskelo (4.) ja toiseksi yleispelaajaksi Lena Lymareva (4.). Toisen yleispelaajan paikan sai HPK:n Lexi Erwin, joka valittiin kuukauden tähdistöön jo viidennen kerran kuudesta mahdollisesta kerrasta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Kamerat tallensivat rivon näyn – näin suomalaishiihtäjä kommentoi Rukalla
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana
- Suorassa lähetyksessä ladattiin käsittämätön väite Janne Ahosesta
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Kerttu Niskasen romahti – karu herätys todellisuuteen: ”Tulevaisuus näyttää synkältä”
- Sami Jauhojärvi käänsi takkinsa Suomen hiihtotähden suhteen, haukkui tämän miehen pystyyn: ”Hyytyi täysin”
- Johannes Kläbo täysin hukassa – veti nopeasti johtopäätöksensä Suomessa
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla