Käsipallomaajoukkueella ja Huuhkajilla sama tavoite – ”Täytyykin lyödä Alajan kanssa veto…”
Tämä kuulostaa nyt hyvin tutulta.
Käsipallon EM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa 24 maan voimin vuonna 2020. Suomen aloitteesta aikoinaan lähtenyt päätös laajentaa kisoja silloin kahdeksalla joukkueella nykyisestä.
Suomen maajoukkue julkisti maanantaina uuden päävalmentajansa Kaj Kekin, pitkäaikaisen luottomiehen. Sopimuksen pituus on viisi vuotta, ja nyt joukkue tähtää tosissaan ensimmäistä kertaa arvokisoihin.
Eikö tämä ole ihan kopio jalkapallomaajoukkueesta eli Huuhkajista? Laajennetut EM-kisat (2016), päävalmentajalle pitkä sopimus, kaikkien aikojen mahdollisuus…
– No kieltämättä tilanne on aika samanlainen! Kumpikaan ei ole ikinä päässyt arvokisoihin, mutta läheltä piti -tilanteita on ollut. Täytyykin lyödä [Palloliiton puheenjohtajan] Alajan Pertin kanssa veto, kumpi pääsee ensin, naurahtaa Käsipalloliiton puheenjohtaja Jari Henttonen SuomiUrheilu-sivustolle.
Sekin on yhtäläistä, että edelleen Suomi tarvitsee molemmissa lajeissa myös arpaonnea.
– Jos tulee erittäin huono arvonta, silloin Suomi ei mene jatkoon. Mutta jos tulee sovelias, silloinkin pitää vielä pärjätä, Henttonen tietää.
– Mutta nyt kisapaikkaan laitetaan kaikki peliin.
Suomen ranking on kohonnut sijoilta 36-38 kolmenkymmenen tuntumaan, joten 24 joukkoon punnertaminen ei ole millään muotoa mahdotonta.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys