Kristiina Mäkelä kolmas Dessaussa
Kuva: Getty Images
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä sijoittui kolmanneksi Dessaun yleisurheilukilpailuissa Saksassa perjantai-iltana. Tulos oli avauskisaan mainio 13,94 (+0,3).
Kilpailun voitti Israelin Hanna Knyazeva tuloksella 14,35. Saksan Jenny Elbe oli kakkonen tuloksella 14,15.
Mäkelä sai hyviä päänahkoja, sillä hän voitti viime kesänä 14,34 hypänneen Saksan Kristin Gierischin, Puolan Anna Jagaciakin (ennätys 14,25) ja Saksan Katja Demutin (ennätys 14,57).
– Ihan ok tulos, mutta vähän harmittaa neljä yliastuttua hyppyä. Mutta tästä on hyvä jatkaa, tämä oli tosi hyvää kisakokemusta joka tapauksessa. Positiivista oli sekin, että pystyin kovassa seurassa keskittymään olennaiseen koko ajan. Seuraavaan kisaan on hyvä siirtyä täyteen vauhtiin, Mäkelä kommentoi SuomiUrheilu-sivustolle kilpailua tuoreeltaan.
Mäkelä hyppäsi Saksassa 14 askeleen vauhdilla, kun hänen normaalivauhtinsa on ollut 16 askelta. Siihen oli selkeät syyt.
– Nyt hyppäsin lyhyemmällä vauhdilla, koska ollaan vielä treenikaudella, eikä tähän kisaan pitänyt alun perin edes osallistua. Manageri Jukka Härkönen puhui kuitenkin Portugalin leirillä minut ja valmentajani Leppäsen Maken ympäri ja täällä ollaan. Silti olen alusta asti puhunut ja pitänyt tätä harjoituskilpailuna.
Myös valmentaja Leppänen oli tyytyväinen avauskilpailuun.
– Oikein hyvä avaus ihan keskellä treenikautta, nyt vaan edetään suunnitelmien mukaan. Kokemukseni perusteella 18 askeleen täysi vauhti toisi hyppyyn lisää mittaa noin 20-30 cm, mutta että sen pystyisi tekemään, pitää olla kaikki asiat parhaassa kondiksessa, Leppänen arvioi.
Seuraavan kerran Mäkelä hyppää todennäköisesti 14.6. Lahden Eliittikisoissa.
Juttua muokattu Mäkelän ja Leppäsen kommenteilla klo 23.18
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?