Mika Kohonen palaa Suomeen
Kuva: Juha Tamminen
Nyt se on varmaa. Spekulaatiot viidesti maailman parhaaksi salibandypelaajaksi valitun Mika Kohosen osalta voidaan lopettaa, kun kaikkien aikojen suomalainen salibandyikoni on tehnyt valintansa. Kohonen siirtyy hallitsevan Suomen mestari Seinäjoen Peliveljien riveihin yhden vuoden sopimuksella.
Kaiken muun Mika Kohonen on huikealla urallaan jo voittanut, mutta ei vielä Suomen mestaruutta. Nyt siihen aukenee tilaisuus, kun hän vahvistaa SPV:n jo entuudestaan vahvaa pelaajistoa. Myös Champions Cup -mestaruus siintelee 38-vuotiaan konkarin silmissä. Voittamisen palo ei ole yli 20-vuotisen huippu-uran luoneen ammattilaisen silmistä vielä kadonnut mihinkään.
Viimeksi Mika Kohonen nähtiin Salibandyliigassa kaudella 2004-05, kun hän piipahti kauden visiitillä Jyväskylän Happeessa, josta liigaura alkoi syksyllä 1995. Kohonen voitti 2004-05 kaudella runkosarjan ja pudotuspelien pistepörssit ja rikkoi ensimmäisenä pelaajana 100 (35+68=103) tehopisteen rajan runkosarjassa yhden kauden aikana. Tuolta ajalta hänellä on edelleen voimassa yhden kauden syöttöpiste-ennätys (68). Kaksi vuotta nuorempi velimies Mikko pitää puolestaan nimissään Salibandyliigan maaliennätystä 448:lla osumalla (1997-2015) ja 700 pisteen raja uraansa jatkavalla Mikolla on seuraava iso rajapyykki.
Seinäjoella Mika Kohonen pääseekin toteuttamaan vielä yhden unelman: pelaamaan samassa seurajoukkueessa veljensä kanssa. Puheissa vilahtelee myös Salibandyliigan, Champions Cupin ja Suomen Cupinkin palkinnot
– Mahtavaa tulla kotiin ja Salibandyliigaan. Tässä on ihan pikkupoikamainen olo, neljästi Ruotsin Superliigan ja palkintopöydät putsannut, vanhempi Kohonen toteaa.
Hänen kohdallaan useasti viime vuosina on puhuttanut polven kunto ja viimeksi hän kertoi avoimesti masennuksestaan.
– Olotila on nyt luottavainen ja rauhallinen, Polvi on vanha, mutta mies ei tunne oloaan vielä sellaiseksi, hän naurahtaa.
Kohosen saapuminen hallitsevan mestarin – Seinäjoen Peliveljien, paitaan oli lopulta selkein ja paras vaihtoehto. Ruotsissa hänen perässään oli maestron itsensä mukaan viitisen liigaseuraa ja Suomessa SPV:n lisäksi kasvattajaseura Happee neuvotteli hänen kanssaan. Vaakakupissa painoi paljon pelaaminen pikkuveljen kanssa samassa seurassa.
– Tämä on unelma myös minulle, sillä Mika on esikuvani, Mikko hehkutti sopimuksen julkistustilaisuudessa Helsingissä perjantaina.
Kohosen sopimus on yksivuotinen. Mitä sen jälkeen tapahtuu, tietää vain Mika Kohonen itse, mutta…
– Moni on viihtynyt meillä lopulla kauemminkin, SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen ehti muistuttamaan.
Mika Kohosen paluu on iso asia myös koko Salibandyliigalle. Myöskään mahdolliselle jatkolle maajoukkueessa hän ei sano ei.
– Mika on salibandytähti suurimmasta päästä ja nostaa varmasti kiinnostusta koko liigaa kohtaan. Lisäksi meillä on myös muita suunnitelmia hänen varalleen. Otamme hänestä ”kaiken hyödyn irti”, Salibandyliigan toimitusjohtaja ja ex-maajoukkuetähti JP Lehtonen tietää kertoa iloisena entisestä maajoukkuekaveristaan.
Ruotsissa Mika Kohonen on nähnyt yhden finaalin systeemin niin läheltä kuin vain voi. Ensimmäisen kerran hän koki sen voittaessaan länsinaapurin mestaruuden Balrogin riveissä. Suomessa salibandymestaruus ratkaistaan ensi keväänä yhden finaalin perusteella. Asia on jakanut lajiväen mielipiteet kahteen leiriin.
– Aluksi olin ihmeissäni, mutta saadessani kokea sen (yhden finaalin) ilmapiirin, niin olen tullut toiselle kannalle. Näen tässä älyttömät mahdollisuudet yleisölle ja se on hieno kokemus pelaajille myös.
Vaikka Kohonen pelaa Seinäjoella, hän asettuu lapsuudenkotiinsa Vaajakoskelle Jyväskylän kupeeseen. Tie Seinäjoelle tulee tutuksi yhdessä veljen kanssa, joka asuu myös vakituisesti Jyväskylässä.
– Koti on minulle sellainen voimapaikka. Tiukkaa matkustamista on luvassa, mutta kun Mikko puhuu koko ajan, niin minä voin olla sitten hiljaa, hän velmuilee.
Vaimo ja kaksi poikaa jäävät Uppsalaan.
– Herättäähän tämä ajatuksia, kun joutuu olemaan poissa perheensä luota, mutta vaimo ja lapset pärjäävät kyllä, hän vakuuttaa.
Lähde: Salibandyliigan tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla