Futsalmaajoukkueen kapteeni Autio: ”Ainoa tavoite on päästä jatkoon”
Kuva: Getty Images
Suomen futsalmaajoukkue pelaa lokakuussa MM-karsintojen esikarsintaturnauksen.
Vastaan asettuvat Bulgaria ja Sveitsi. Lohkovoittaja etenee karsintoje main round -turnaukseen, josta on pääsy itse MM-kisoihin.
– Olemme suosikkeja tässä lohkossa. Voittaja pääsee jatkoon ja se on meidän ainoa tavoite. Turha sitä mitenkään ujostella, maajoukkueen kapteeni Panu Autio toteaa SuomiUrheilun haastattelussa.
Tammikuussa Suomi eteni EM-karsintojen esikarsinnasta (Preliminary Round) jatkoon puhtaalla pelillä. Main Round -kierroksella Suomi pelasi tasapelin Italian kanssa, voitti Puolan ja hävisi niukasti Valko-Venäjälle. Paikka EM-kisoihin jäi harmittavan lähelle.
Futsal on ottanut Suomessa isoja harppauksia eteenpäin viime vuosina maajoukkuevalmentaja Mico Marticin johdolla. Tuleviin MM-karsintapeleihin Sveitsiä ja Bulgariaa vastaan ei voi kuitenkaan lähteä takki auki.
– Ihan tarkkaan kuvaa ei vielä Sveitsistä ja Bulgariasta ole, sillä emme ole heitä vastaan pelanneet, Espanjassa ja Venäjällä ammattilaisena aikaisemmin pelannut Autio kertoo.
– Sveitsi on suht tuore tulokas, mutta siihen nähden se on saanut hyviä tuloksia. Bulgaria on ollut pidempään mukana ja siellä on paljon perinteitä futsalissa.
Lohko pelataan 22.-25. lokakuuta, mutta lohkon isäntämaa on vielä auki.
Autio pelasi viime kauden espoolaisessa GFT:ssa Futsal-Liigassa. Tulevat kuviot ovat vielä hieman auki.
– Ei ole oikeastaan mitään uutista kerrottavana tästä. Näillä näkymin ura jatkuu Suomessa ja täällä vaihtoehtoja ei montaa ole, Autio sanoo.
Joonas Sarelius
LUE MYÖS:
- Suvi Minkkinen tunnusti pelkonsa – yksi tilanne sai mielikuvituksen laukkaamaan
- Aitio: Jukka Jalosen nimi yhdistettiin rämpivään Liiga-jättiin
- Keihäslupaus kertoi kauden huolestuttavasta ongelmasta – taustalla raju tilanne
- Tiesitkö tätä yhteyttä Nooralotta Nezirin ja Suomen lentopallotähtien välillä?
- Superpesiksen finaaleissa nousi kohu – päätös on tehty
- Reetta Hurske jäi sivuun koko kesäksi – nyt tapahtuu jotain uutta
- Krista Rikka | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Jättisopimus julki: Disney+ alkaa näyttämään NHL-otteluita suorana Suomessa
- Norjalainen urheilija kärysi dopingista – vetoaa lääkärin virheeseen
- Huuhkajien joukkue julkaistaan – superlupauksia ei valita mukaan?
- Martina Aitolehden salaisuus paljastui – tienasi Immu-illasta valtavan summan
- Reetta Hurske jäi sivuun koko kesäksi – nyt tapahtuu jotain uutta
- Tiesitkö tätä yhteyttä Nooralotta Nezirin ja Suomen lentopallotähtien välillä?
- Suomen naisten hiihtomaajoukkueessa synkkä tilanne – yksi on kadonnut täysin
- Dorothea Wierer: Yllättävä lajinvaihto!
- Jättisopimus julki: Disney+ alkaa näyttämään NHL-otteluita suorana Suomessa
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Suomen lentopallomaajoukkue joutui tiukoille – sitten alkoi hurja nousu
- Pernilla Böckerman Sydney Sweeneyn kohumainoksesta: ”Todella kuvottava olo”
- Superpesiksen finaaleissa nousi kohu – päätös on tehty