Janne Ukonmaanaho: ”Kunto parempi kuin ennätysvuonna”

Janne Ukonmaanahon katse on tiukasti Pekingin MM-kisoissa. Viime vuoden EM-kisojen finaalissa tuli sija 11. Menestysnälkä on kasvanut, vaikka yli kolmekymppisellä juoksijalla on takanaan tukku todella vaikeita vuosia.

Ukonmaanahon hyökkäsi Lapinlahden Eliittikisoissa 3000 metrin esteiden MM-rajan kimppuun, mutta siellä tapahtui jotakin omituista. Alkuvauhti oli sopivaa, mutta viimeisellä tonnilla Ukonmaanaho sammui täysin. Aika oli murheellinen 8.54,44.

– Sairastuin pari päivää SM-viestien jälkeen. Sairastumisia tulee aina välissä ja joskus niistä toipuu nopeammin ja joskus se ottaa aikansa. Kesällä toipuminen on välissä haastavaa, kun rataharjoituksiin ja kilpailuihin pitää hypätä takaisin mahdollisimman nopeasti, Ukonmaanaho selvittää Lapinlahden kyykkäystään.

MM-raja on 8.28, Ukonmaanahon ennätys 8.27,08 vuodelta 2011. Kun mukaan Pekingiin hyväksytään 45 urheilijaa, voi vähempikin riittää. Tällä hetkellä rankingin viimeinen sisällä oleva urheilija on juossut 8.33,02.

Korkealta infoa tulevaisuuteen

Ukonmaanaho piipahti kesken kesän korkean paikan leirillä. Moni veti sellaiset johtopäätökset, että se ei miehelle sopinut, koska sieltä paluun jälkeen Lapinlahti meni täysin pöpelikköön. Syy oli kuitenkin ihan muualla.

– Paluusta merenpinnalle ei nyt jäänyt hirveästi käteen, kun sairastuin lähes heti. Toki sairastumisen syynä voi olla stressireaktio harjoittelusta ja korkealla olosta. Lähipiirissäni sama tauti kiersi kyllä muillakin, joten todennäköisesti kyse oli vain normaalista sairastelusta. Tällaisissa tilanteissa urheilijan kroppa on toki kuin imuri viruksille.

Korkean paikan leiriä ei itse asiassa tehty niinkään tätä kesää, vaan tulevaisuutta ajatellen.

– Olen harjoitellut paljon korkealla nuorempana ja se on sopinut minulle hyvin. Viime vuodet olen kuitenkin treenannut talvet lähes kokonaan Suomessa, ja viimeisestä vuoristoleiristä on jo kolme vuotta aikaa. Halusin kokeilla, kuinka nopeasti sopeudun ylös keskellä kesää ja ilman talven korkeanpaikanleirejä. En hakenut hirvittävää hyötyä leiristä tälle kesälle. Enemmän tarkoituksena oli kerätä tietoa, miten kroppa sopeutuu ja pysynkö tekemään heti ylös mentyä sellaisia harjoituksia, kuin haluamme tehdä kesällä.

Kropassa muhii ennätyskunto

Vaikka miehen kauden paras aika on Huelvassa 10.6. juostu 8.40,37, Ukonmaanaholla on vahva luotto siihen, että ennätyskunto on kropassa.

– Teen tiettyjä samoja harjoituksia kesällä kuin aiempinakin vuosina, ja kun olen juossut pitkään, niin kyllä sitä aika hyvin kuntonsa tietää. Kunto on parempi kuin ennätysvuotenani, mutta se pitää saada taas esille sairastelun jälkeen. Juhannuksen aikaan olin hyvässä nousukierteessä ja leirillä treenit menivät loistavasti. Kun vain saa kropan tasapainotilaan, niin eiköhän se virekin ala löytyä.

Viikonlopun Kalevan kisat Ukonmaanaho vetää harjoitusjuoksuna. Tarkoitus on jänistää alkumatkasta muille ja karata sitten omille teille. Varsinainen testi on edessä ensi keskiviikkona Kööpenhaminassa, missä on luvassa juuri alle 8.30 vauhtia. MM-paikka on sen yhden kortin varassa.

– Eihän tilannetta helpoksi voi sanoa. Raja on ennätykseni tuntumassa, joten on selvää, ettei se millään rutiinijuoksulla kelissä kuin kelissä mene. Kaiken pitää osua kohdalleen, vauhdin, vireen ja toivottavasti kelikin olisi suotuisa. Vielä treenit eivät rullaa ihan siihen malliin kuin kesäkuun lopulla, mutta onhan tässä viikko aikaa vielä.

Vesijuoksu kyllästyttää – lopettaminenkin käynyt mielessä

Ukonmaanaho on ollut koko uransa niin sanotusti erilaisten loukkaantumisten runtelema mies. Kausi 2012 jäi kokonaan väliin ja 2013 oli pelkkää räpistelyä. Kun ikää on jo 31 vuotta, olisi moni varmasti heittänyt hanskat naulaan ja piikkarit tiskiin.

– Pettymys on joka kerta yhtä suuri loukkaantumisen sattuessa. Olen pari kertaa jo vannonut polkiessani vettä Raksilan uimahallissa, että tämä on viimeinen kuntoutusjakso. Niin sitä vain on aina löytänyt itsensä altaan reunalta miettimässä, että taas mennään. 15-20 h vesijuoksua viikossa ei ole mitään suurinta liikunnan riemua, ainakaan minulle.

– Kuntoutus on se raskas osuus, mutta mielessä siintää aina paluu juoksuharjoitusten pariin. Nautin harjoittelusta ja omien rajojeni etsimisestä. Jotenkin aina on vain tuntunut, että en ole vielä saavuttanut rajojani ja olen halunnut kaivaa kropasta enemmän irti ja oppia ymmärtämään juoksemisen saloja. Juokseminen on äärettömän mielenkiintoinen laji. Hyvinkin yksinkertainen laji muuttuu yllättävän monimutkaiseksi, kun tavoitellaan äärirajoja. Kuukausien työ muuttuu yhdellä hetkellä euforiseksi onnistumiseksi tai karvaaksi pettymykseksi. Treenaaminen varsinkin Suomen talvessa läpi vuoden on kovaa touhua, mutta hyvät treenit ja nousukunto ovat jotakin sanoin kuvaamattoman nautinnollista.

Keskisalon lopettaminen oli paha juttu

Kun Jukka Keskisalo voitti esteiden EM-kultaa 2006, ajateltiin että tästä syntyy varsinainen lajibuumi. Jostain syystä miehiin ei ole syntynyt, mutta naisiin kylläkin. Vuoden 2006 jälkeen vain viisi estejuoksijaa Keskisalon lisäksi on alittanut 9 minuutin rajapyykin. Ja heistäkin Rami Tuokko ja Aki Nummela vain muutamalla sekunnilla. Ilmiö on omituinen.

– Vaikea kysymys. Nyt menee ihan mutu-tuntumalla. Miesten esteet on ehkä teknisesti haastavampi kuin naisten esteet estekorkeuden vuoksi. Varsinkin, kun aikaisemmin esteet alkoivat junnusarjoissa heti miesten estekorkeudelta. Miesten puolella esteiden pariin tullaan harvemmin enää aikuisiällä. Naisten esteisiin on ehkä helpompi tulla aikuisiälläkin.

Vielä viime kaudella Keskisalo teki paluuta, mutta nyt lopettamispäätös oli lopullinen.

– Vaikka miten päin asiaa pyörittelee, niin positiivista puolta Jukan lopettamisesta en kyllä löydä. Vaikka viime vuosina olemme harjoitelleet enää hyvin harvoin yhdessä, johtuen erilaisista leirityskuvioista, niin Jukalta opin paljon harjoittelusta ja urheiluun asennoitumisesta. Jukka on loistava harjoittelija. Hän teki harjoitukset vauhdinjaoltaan erinomaisesti, ja sitä oli hienoa seurata aitiopaikalta ja imeä oppia. Suurin vaikutus on toki se, että Jukan lopetettua kovien kilpailujen määrä Suomessa jää hyvin vähäiseksi. Oikeastaan Lapinlahti taitaa olla tänä vuonna ainoa kilpailu, mikä on esteissä sopivan tasoinen.

Ukonmaanahon selvitys korkean paikan leirin merkityksestä viittaa vahvasti siihen, ettei ura ole päättymässä. Ensi kesänä pidetään EM-kilpailut Amsterdamissa ja olympialaiset Riossa…

– Kausi kerrallaan, mutta toki valmistaudun samalla myös ensi vuoteen, kuten korkeanpaikan leirin ideologiasta voi havaita. En ole miettinyt vielä ensi vuotta sen tarkemmin.

Mistä eväät kestävyysjuoksun nousuun?

Kestävyysjuoksun sileillä matkoilla suomalaisten tulostaso on keskimäärin lähinnä murheellinen. Edes EM-tasolla ei ole viime vuosina juuri suomalaisia kestävyysjuoksijoita viivalla nähty. Mistä lääke kollektiiviseen tasonnousuun?

– 2000-luvulla suomalainen mieskestävyysjuoksija on tuulettanut kaksi kertaa korkeimmalla korokkeella EM-kilpailuissa. Molemmilla kerroilla voittoa on voitu luonnehtia suureksi yllätykseksi. Tai jos rehellisiä ollaan, niin äärettömän suuriksi yllätyksiksi. Juoksijat ovat luottaneet unelmiinsa ja tehneet sen eteen hommia. Osa heistä on onnistunut, osa ei. Yllättäviä asioita tapahtuu jatkossakin. En olisi järin yllättynyt, jos muutaman vuoden sisällä suomalainen kestävyysjuoksija on taas EM-mitali kaulassa palkintopallilla. Vaihtelun vuoksi, voisi olla naisten vuoro nousta korokkeelle.

– Yleisurheilu on raaka laji. Sitä harrastetaan ympäri maailmaa, kello on lahjomaton. Matka Euroopan huipulle on kestävyysjuoksussa pitkä. Ja sinne päässeistä vain muutama saavuttaa absoluuttisen maailman huipun. Tuleva Euroopan mestari juoksee matkalla tähtihetkeensä 7000-10 000 kilometriä vuodessa todennäköisesti lähes kymmenen vuoden ajan ennen kuin saavuttaa tavoitteensa. On selvää, että se matka vaati poikkeuksellisen määrän intoa, uskoa, onnea ja jotakin ihmeellistä tähtipölyä. Kun meillä on riittävä määrä sitoutuneita juoksijoita, niin taso tulee nousemaan. Kysymys on, saadaanko lahjakkaat juoksijat tavoittelemaan rajojansa ja uskomaan kykyihinsä. Lahjakkuuksia riittää. Kaikilla on pari monttua ja murtumaa matkalla. Välissä ollaan ylikunnossa. Kyllä niistä kaikista lopulta selviää. Tavoite kirkkaana mielessä ja hyppy kohti tuntematonta. Se hyppy on yllättävän antoisa, vaikkei ihan kuuhun päätyisikään. Wilson Kirwaa vapaasti lainatakseni: ” Kun tähtäät kuuhun, päädyt pahimmassakin tapauksessa tähtien joukkoon”.

Lauri Hollo