Laura Mononen satsaa tosissaan: ”Nyt tehdään pohjia Lahden vuoden 2017 MM-kisoihin”

Lohjalta kotoisin oleva ja nykyään Hämeenlinnan Hiihtoseuraa edustava Laura Mononen kuuluu Suomen maajoukkuehiihtäjiin. Mononen nousi ykkösrivin hiihtäjiemme joukkoon lopullisesti vasta viime talvena vaikka kokemusta kansallisista kisoista hänellä on ollut jo pitkään.
Monosen, 30, hiihti ensimmäisen kerran maailmancupin pisteille 27-vuotiaana. Myöhäinen nousu maamme eliittiin selittyy paljon myös epäonnea. Erinäköiset vaivat ovat hankaloittaneet hiihtäjän uraa eivätkä ne ole jättäneet häntä vaivaan tänäkään vuonna.
– Ihan parhaalla mahdollisella tavalla kesä ei ole mennyt. Sairastelut haittasivat alkukesästä, Mononen harmittelee SuomiUrheilulle.
Viime talvena Mononen oli parhaimmillaan maailmancupissa Davosin perinteisellä kympillä kymmenes ja talven otteet nostivat hänet mukaan Falunin MM-kisoihin. Ne päättyivät pettymykseen, kun häntä ei valittu päätöskilpailuun 30 kilometrille.
Nyt nuo pettymykset on pyyhitty pois ja tulevaan kilpailukauteen valmistautuminen tapahtuu tällä hetkellä Sveitsin Pontresinassa. Joukkue on leireillyt alppimaisemissa viikon verran ja vielä pari viikkoa on edessä.
Kyseessä on sulan maan leiri, eli kilpasuksiin ei vielä kajota. Kuntoa kohotetaan rullasuksilla, juosten ja pyörien selässä.
– Nyt tehdään pohjia Lahden vuoden 2017 MM-kisoihin ja seuraavan vuoden olympialaisiin. Sen jälkeen ikää alkaa olla sen verran, että saa nähdä, vieläkö jatkan uraani, Mononen miettii.
– Ihan kaikille leireille en varmaan tämän syksyn aikana osallistu, Mononen jatkaa lähiviikkojen ohjelmasta.
Ensimmäiset lumileirit ovat näillä näkymin edessä vasta lokakuussa. Mononen myöntää, että tulevan talven tavoitteena on kerätä kokemusta Maailmancupista niin paljon kuin mahdollista. Arvokisoja ei ensi talvena maastohiihdossa ole.
– Kaikilla mahdollisilla matkoilla on tarkoitus pyrkiä menestymään. Ei tässä hirveästi ole mahdollisuuksia erikoistua millekään erityiselle matkalle, Mononen huomauttaa.
Jukka Malm
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Poliisi kohtasi Kalle Rovanperän juhlatunnelmissa – latasi jäätävän kommentin ajamisesta
- Paljastus kulisseista – Johannes Kläbo raivostui totaalisesti kisan jälkeen
- Rajua tekstiä – kilpakumppanit haukkuivat Suomen hiihtotähden pystyyn
- Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – ”Aika palata vuosien jälkeen”
- Kaisa Mäkäräisen jättänyt hiihtoässä katsoi nyt totuutta silmiin
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle ladattiin ruma totuus Suomen hiihtotähdistä
- Maailman vahvimmalta mieheltä käsittämätön muodonmuutos – fanit eivät olleet uskoa silmiään
- Senni Salminen astui esiin – paljasti tehneensä ison muutoksen elämässään
- Iivo Niskasen raivostuttanut mies koki kovan kohtalon
- Toiveisiin on nyt vastattu – Kaisa Mäkäräiseltä ilouutisia faneilleen
- Iivo Niskasen raivostuttanut mies koki kovan kohtalon
- Kerttu Niskasen ja Juho-rakkaan elämään tulossa iso muutos – ”Tuntuu ihan uskomattomalta”
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Suomalainen pikajuoksija otti vaatetta pois – naisen temppu hämmästytti maailmalla
- Kaisa Mäkäräinen laittoi parastaan – tuloksena melkoinen taidonnäyte
- Senni Salminen astui esiin – paljasti tehneensä ison muutoksen elämässään
- Aleksi Valavuori pöyristyi Alexander Stubbin kohtelusta – latasi rajun väitteen Ylen toiminnasta
- Wilma Murto puhui rakkaastaan – teki IL:lle yhden asian harvinaisen selväksi
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle ladattiin ruma totuus Suomen hiihtotähdistä