Miesten pika-aitojen alkueristä ei draamaa puuttunut

Miesten pika-aitojen alkuerät eivät jättäneet ketään kylmäksi, sillä heti kahdessa ensimmäisessä erässä nähtiin yllättäviä tapahtumia kosolti.
Heti ensimmäisen erän ensimmäisessä lähtöyrityksessä nähtiin vilppilähtö ja Saksan Alexander John diskattiin. Toisella päästiin matkaan, mutta Trinidad ja Tobacon Mikel Thomas oli epäonninen ja kaatui nenilleen heti ensimmäistä aitaa ylittäessään. Thomas juoksi kyllä maaliin asti, mutta hänen aikansa oli 22,71.
Toisessa erässä nähtiin jälleen vilppilähtö. Ensin tähän syyllistyi kisajärjestäjien mukaan maailmantilaston kymmenes, Yhdysvaltojen Ronnia Ash. Ash protestoi tilannetta voimakkaasti ja pisti kiusallisen show:n pystyyn, mutta siirtyi lopulta radalta sivuun. Toisella yritykselläkään ei päästy matkaan, sillä Tshekin Petr Svoboda liikahti ennen muita ja hänetkin diskattiin.
Viimeisessä erässä kotiyleisö joutui pettymään pahoin, sillä sen suosikki Zhang Honglin ei päässyt maaliin asti. Zhang sai ilmeisesti krampin jalkaansa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”