Suomen mäkihyppy nousussa – mutta yksi iso ongelma varjostaa
Suomen mäkihyppääjien paluu maailmancupin palkintopallille Lahdessa on merkittävä asia koko lajille. Näin arvioi Ylelle kokenut mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski.
Suomi sijoittui Lahdessa joukkuekilpailussa kolmanneksi, mikä toi pitkään kaivatun onnistumisen suomalaiselle mäkihypylle.
– Suomessa ollaan menty vähän harmaissa vesissä. Kun urheilijat ovat keskenään huomanneet useammalle tulevan hyviä suorituksia siellä täällä, se tuo uskoa suomalaisten urheilijoiden ja valmentajien keskuudessa. Tuo on huipputärkeä asia. Tällainen podium tuo myös laajemmin uskoa, että täällähän on mahdollisuuksia ja ollaan menossa eteenpäin, Kojonkoski arvioi.
Kojonkosken mukaan palkintopallisija ei tullut täysin tyhjästä. Suomalaisilta on nähty tällä kaudella useita lupaavia suorituksia. Hän nostaa esimerkiksi Vilho Palosaaren vahvat hypyt olympialaisten harjoituksissa sekä Willingenin maailmancupin viikonlopun, jolloin neljä suomalaista ylsi karsinnassa 18 parhaan joukkoon ja Niko Kytösaho oli kilpailussa viides.
Myös maiden välisessä maailmancupin pistetilanteessa Suomi on noussut. Suomi on nyt Nations Cupissa seitsemäntenä kuuden perinteisen mäkimaan takana. Viimeksi Suomi oli tätä korkeammalla vuonna 2011.
Kojonkoski näkee kehitykselle kaksi pääsyytä. Ensimmäinen liittyy muutokseen suomalaisessa harjoittelukulttuurissa.
– Emme olleet sattumalta ihan pohjamudissa joitain vuosia sitten, viisi tai kymmenen vuotta sitten. Sellainen huippu-urheilun tekemisen kulttuuri ei ollut niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Se on mielestäni parantunut selkeästi. Toki vielä on paljon tehtävää, Kojonkoski sanoo.
Toinen tekijä on varustekontrollin kiristyminen.
– Nyt varusteet ovat enemmän tasavertaisia. Kontrolli on selkeämpää ja tiukempaa. Varusteiden kanssa pelaaminen on ollut tällä kaudella vähäisempää, niin se tarkoittaa pienemmille maille hiukan parempia mahdollisuuksia, Kojonkoski sanoo.
Vaikka tulokset ovat parantuneet, suomalaisen mäkihypyn haasteet eivät ole kadonneet. Kojonkoski nostaa esiin erityisesti heikentyneet harjoitteluolosuhteet.
– Jos katsotaan viittätoista tai kahtakymmentä vuotta taaksepäin, niin Suomessa on koko ajan menty taaksepäin olosuhteissa. Olemassa olevat olosuhteet ovat rapistuneet. Mäkiä on suljettu. Maailmalla on menty eteenpäin, Kojonkoski sanoo.
Haasteista huolimatta hän näkee myös valoa tulevaisuudessa.
– Tekemällä töitä hyvin ja määrätietoisesti ei ole mahdotonta menestyä pienempien sukupolvien, pienempien resurssien tai vähän vajaiden olosuhteiden kanssa, Kojonkoski valaa uskoa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuuma suhdehuhu: Kaksi tähtihiihtäjää viihtyvät yhdessä
- Hyytävä kolari: Suomalainen rata-autolegenda on kuollut
- Shokkiuutinen: Suvi Minkkisen kilpasiskolle asennetaan implantti selkään – pitkä toipumisjakso
- Nyt tärähti – 30 vuotta vanha Suomen ennätys rikki!
- Mikä mittelö! Petter Northug pesi Johannes Kläbon loppukirissä
- Oliko kausi siinä? – Reetta Hurskeesta musertava tieto
- Naisnyrkkeilijä riisui alasti punnituksessa – näin kävi ottelussa
- 37 vuoden odotus jatkuu: Suomelle katkera tappio pronssikamppailussa
- Ilkka Herolan kilpakumppani valittiin hurjaan seuraan – lista vilisee supertähtiä
- Eetu Ihanamäeltä kova suoritus Georgiassa – välierät jo voiton päässä
- Naisnyrkkeilijä riisui alasti punnituksessa – näin kävi ottelussa
- Mikä mittelö! Petter Northug pesi Johannes Kläbon loppukirissä
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Ilkka Herolan kilpakumppani valittiin hurjaan seuraan – lista vilisee supertähtiä
- Nyt tärähti – 30 vuotta vanha Suomen ennätys rikki!
- Oliko kausi siinä? – Reetta Hurskeesta musertava tieto
- Shokkiuutinen: Suvi Minkkisen kilpasiskolle asennetaan implantti selkään – pitkä toipumisjakso
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- 37 vuoden odotus jatkuu: Suomelle katkera tappio pronssikamppailussa
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi