Mikko Ilonen (69-66) teki hurjaa nousua kohden kärkeä golfin European Openissa Saksassa.

Torstain jälkeen sijaluvulla 57. ollut Ilonen aloitti perjantain kierroksensa neljällä perättäisellä birdiellä, joita kertyi sisääntulossa vielä kaksi lisää. Päivän ainoa bogi merkittiin korttiin kentän päätösväylällä, joka oli Iloselle pelijärjestyksessä yhdeksäs.

– Tuloksenteko lähti oikeaan suuntaan hyvistä draiveista, joiden avulla tein birdejä alkumatkasta. Koko päivä meni suunnitellun mukaan, yhtä nukahdusta lukuunottamatta.

Ilonen on kahden kierroksen jälkeen jaetulla kahdeksannella sijalla tuloksella -7. Eroa kärkeen on kolme lyöntiä.

Kova loppukiri nosti kisan toisen suomalaisen Mikko Korhosen jatkokierroksille. Vielä kolme reikää ennen toisen kierroksen loppua Korhosen kohtaloksi näytti tulevan karsiutuminen. Birdie par-kolmosella ja eagle sitä seuraavalla par-viitosella kuitenkin riittivät viemään nummelalaisen kirkkaasti jatkoon. Korhonen jakaa kahden kierroksen jälkeen kilpailussa sijaa 24 tuloksella viisi alle parin.

Lähde: Yle