Sydney Sweeney riisuutui urheilun puolesta – videolla heti kymmeniä miljoonia katsojia
Hollywood-tähti Sydney Sweeney on noussut Yhdysvalloissa puheenaiheeksi uudella, rajusti huomiota herättäneellä aluevaltauksellaan.
Useat eri lähteet uutisoivat, että näyttelijä on lähtenyt mukaan pohjoisamerikkalaisen Novig-urheiluennustusmarkkinan omistajaksi ja strategiseksi kumppaniksi.
Sweeney tähdittää yhtiön ”Just Sports” -kampanjaa, jossa hän poseeraa vähäpukeisena erilaisten urheiluvälineiden ympäröimänä. Mainoksella halutaan tehdä eroa kilpailijoihin korostamalla, että alustalla veikataan vain ja ainoastaan urheilua poliittisten vaalien tai maailman tapahtumien sijaan.
Vaikka kampanja on saanut välittömästi paljon huomiota ja herättänyt valtavasti keskustelua, Sweeney kuvailee konseptia mutkattomaksi.
– Kyseessä on yksinkertainen ja leikkisä idea, jolla haluttiin karsia ylimääräinen meteli pois ja siirtää fokus täysin urheiluun, Sweeney kertoi Complexin haastattelussa.
Kyseessä ei ole pelkkä perinteinen mainoskasvon rooli, sillä Sweeney kertoo olleensa mukana luovissa neuvotteluissa alusta alkaen.
Voit katsoa videon alta
Mikäli video ei näy, voit katsoa sen täältä.
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu