Suomen salibandymaajoukkueen päävalmentaja maaotteluista: ”Saimme paljon informaatiota”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten salibandymaajoukkue kohtasi viime viikolla lajin suurmaa Ruotsin kahdesti perinteissä Suomi-Ruotsi -otteluissa. Tuloksena oli kaksi eri tavalla tullutta tappiota. Ensimmäisessä kohtaamisessa Suomi johti vielä seitsemän minuuttia ennen loppusummeria kahdella maalilla lukemin 7-5, mutta joukkueen energia loppui ja tuloksena oli lopulta 9-7 tappio Vantaalla pelatussa ottelussa.
Ruotsissa pelattu toinen ottelu olikin täysin isäntäjoukkueen heiniä ja loppunumerot olivat tylyt 12-3. Suomi vaihtoi toiseen otteluun kentällisen pelaajia ensimmäisestä, sillä Ruotsissa ammattilaisina elävät pelasivat vain jälkimmäisessä. Heikoista tuloksista huolimatta maaottelut olivat todella hyödylliset jatkoa ajatellen, kertoo Suomen päävalmentaja Petri Kettunen SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
– Saimme paljon informaatiota ja pääsimme tekemään erilaisia kokeiluja. Pitää olla monta tapaa, jolla pelata ja nyt kokeilimme kahta eri. Jälkimmäisessä kokeilimme rasituksen jälkeen pelata korkealla prässillä, joka vähän sitten näkyi tulostaululla.
– Tällaisia peräkkäisten päivien pelejä on luvassa myös MM-kisoissa, joten taktiikkaa oli hyvä kokeilla, Kettunen sanoo.
Ruotsi pelasi kovalla joukkueella Suomea vastaan.
– Heillä oli koossa melkein kisajoukkue. MM-kisoihin on aikaa kuitenkin yli vuosi, joten paljon ehdimme mekin vielä tehdä. Pelaamme vielä 10-15 peliä ennen niitä ja ryhmäämme voi nousta pelaajia vielä monesta eri liigasta, Kettunen muistuttaa.
Maaotteluissa yksi asia lämmitti päävalmentajan mieltä eritoten.
– Nuori kaartimme onnistui todella hyvin. Saimme annettua monelle pelaajalle mahdollisuuden ja jotkut käyttivät sen hyvin.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa