Tappara on kääntänyt katseensa Kiekko-Espoon pistekärkeen Jere Väisäseen. Urheilucastin Esko Seppänen kertoo, että 26-vuotiaan hyökkääjän neuvottelut tamperelaisseuran kanssa ovat edenneet jo pitkälle.

Väisänen on noussut tällä kaudella Liigan kiinnostavimpien läpimurtopelaajien joukkoon. Kiekko-Espoon paras pistemies on kerännyt 18 ottelussa tehot 9+9=18.

Hyökkääjän nousu on ollut huomattava, sillä viime kaudella hän teki 60 ottelussa 25 pistettä (10+15). Bluesin kasvatti on nyt vain seitsemän pisteen päässä viime kauden saldostaan.

Mahdollinen seurasiirto ei kuitenkaan välttämättä toteutuisi kesken kuluvan kauden. Kyseessä olisi ennen kaikkea tuleville kausille suunniteltu hankinta.

Seppäsen mukaan Väisänen olisi tärkeä osa Tapparan urheilujohtajan Janne Vuorisen tulevien kausien joukkueenrakennusta.