Suomi hakee finaalipaikkaa motocrossin maajoukkueiden MM-kilpailussa

Kuva: Getty Images
Motocrossin suurin ja tunnetuin yksittäinen kilpailu, maajoukkueiden MM-kisa, ajetaan viikonloppuna Ranskassa.
Suomen 16 -ja 18-vuotiaista ensikertalaisista koostuva joukkue yrittää selvittää tiensä lauantaisesta karsinnasta sunnuntaiseen finaaliin.
Suomea MM-maajoukkuekilpailussa edustavat Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri Malin, 18, Tampere Motocrossin Jere Haavisto, 16, ja Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen, 16. Kaikilla on edessään ensimmäinen esiintyminen MM-maajoukkuekilpailussa, eli Motocross of Nationsissa.
Karsintaan osallistuu 35 maata, joista suoran finaalipaikan lauantaisessa karsinnassa ottaa 19 joukkuetta. Yksi paikka irtoaa sunnuntaiaamuna ajettavasta B-finaalista.
– Kyllä jätkät ovat vakuuttuneita siitä, että suoraan finaaliin mennään. Sehän on ollut Suomella tapana, vaikka emme maailman kärkimaita olekaan. Näille nuorille kuskeille olisi todella hieno saavutus ottaa se jatkopaikka, joko sitten karsinnasta tai B-finaalista. Jos karsiminen jatkuu sunnuntaiaamuna, saisi B-finaalin voitosta finaalipaikan lisäksi hiukan palkintorahoja, joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen kertoo hyväntuulisena.
Vehviläinen itse on kokenut joukkueenjohtaja ja kuljettajana hän edusti Suomen maajoukkuetta muun muassa vuosina 2002 ja 2003, jolloin tuomisena oli MM-pronssi.
Tämänvuotisessa Suomen maajoukkueessa nähdään kuljettajia, joilla on kokemusta EM-sarjoista sekä menestystä SM-sarjoissa.
– Vaikka kyseessä on uusi kisa minulle ja joukkueelle, on meillä hyvä meininki päällä. Oma oloni ei ole mitenkään ihmeellinen verrattuna EM-osakisoissa ajamiseen. Helppoa ei tietenkään tule olemaan, mutta vasta lauantain harjoitukset kertovat, missä mennään, kenties kovimmassa luokassa (MXGP) ajava Malin pohtii.
– Jatkopaikka irtoaa suoraan karsinnasta. Ei kisaan ole syytä muiden ajatusten kanssa edes lähteä.
Isäntämaa Ranska puolustaa maailmanmestaruutta ja on ennalta selkeä suosikki. Vehviläinen ennakoi aina vahvan USA:n olevan myös kova, kuten Iso-Britanniankin. Belgia ajoi viime vuonna hopealle ja USA pronssille. Suomi oli 16.
Lähde: Suomen Moottoriliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”