TPS avasi pistetilinsä kotivoitolla
Kuva: Juha Tamminen
Helsinkiläiset Viikingit ja Tapanilan Erä nappasivat kauden toiset voittonsa, kun Salibandyliiga jatkui perjantaina kolmella ottelulla.
Viikingit kaatoi kotonaan NST:n 5-3 ja Erä Westend Indiansin 12-8. TPS avasi pistetilinsä lyömällä kotonaan Rauman SalBan 7-3.
Helsingin Pasilassa NST nousi kahden maalin takaa tuntumaan ja piinasi ennakkosuosikkia kunnes Niclas Meyer nosti tyhjiin Viikinkien viidennen osuman tehot 1+2 merkkauttaneen Miko Kailialan syötöstä.
Tapanilan Erän Joensuusta pestaama Perttu Puska nakutteli avauskierroksella hattutempun M-Teamin verkkoon, ja tänään tahti vain parani kun Puska teki kaksi ja syötti kolme maalia Indiansia vastaan.
Ottelun parhaana palkittu Erä-puolustaja Janne Salonen kirjautti 2+1. Indiansin maaleista laukoi Mikael Sievänen kolme.
Turussa SalBa nousi vielä ottelun puolivälissä tasalukemiin 3-3, mutta sitten mustavalkoiset menivät menojaan. Waltter Mahlberg ja Artis Raitums laukoivat TPS:lle kaksi maalia mieheen.
Kaksi voittoa kahdesta ottelusta on Erän ja Viikinkien lisäksi Classicilla.
Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla M-Team – OLS ja SPV – Koovee.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan