Kuusisto kuritti vanhaa seuraansa Salibandyliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Rauman SalBan Jasse Kuusisto kuritti vanhaa seuraansa neljällä maalilla ja yhdellä maalisyötöllä kun SalBa nousi Salibandyliigan pudotusviivan yläpuolelle voittaessaan kotonaan Kooveen 10-7.
Vieraat nousivat neljän maalin takaa kolmannessa erässä lukemiin 8-7, mutta sitten Jussi Tammen maali ja Jani Lehtoniemen illan kolmas osuma paketoivat pelin.
Liiganousija M-Team otti kauden toisen voittonsa yllättäessään Lappeenrannassa NST:n maalein 5-3. Helsinkiläiset livahtivat johtoon jo ottelun kolmannella minuutilla ja kasvattivat eroa tasaisesti kolmanteen erään saakka. NST kavensi viimeisellä viisiminuuttisella kahdesti ilman maalivahtia muttei ehtinyt tasoihin saakka.
TPS haki Espoosta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa kaataessaan Indiansin 8-3. Kotijoukkue karkasi kymmenessä minuutissa 3-1-johtoon, mutta turkulaiset nousivat jo ennen ensimmäistä taukoa rinnalle ja toisessa erässä edelle. Henri Alho ja Janne Jaanus laukoivat TPS:lle kaksi maalia mieheen.
Happee johtaa sarjaa pisteen erolla ottelun enemmän pelanneeseen Classiciin. Kaksi pistettä koonnut Nokian KrP valahti tänään jumbopaikalle.
Salibandyliiga jatkuu lauantaina Helsingissä ottelulla Viikingit – Happee.
Lähde: Floorball.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään