Loukkaantuminen esti Petäjä-Sirénin viimeisen lähdön MM-kilpailuissa
Purjelautaluokka RS:X:n maailmamestaruuskilpailut päättyivät tänään Tuuli Petäjä-Sirénin kannalta harmittavasti. Kisan viimeinen lähtö jäi hänen osaltaan väliin, sillä jo eilen kipuillut olkapää paljastui tulehtuneeksi. Myös ensi viikolla alkava maailmancupin finaali Abu Dhabissa on Petäjä-Sirénin osalta vaarassa.
Kilpailun voitti koko viikon hallinnut kevyen tuulen mestari Kiinan Peina Chen. Tuuli Petäjä-Sirénin kokonaissijoitus on 28:s. Kisaviikko ei sujunut urheilijan toiveiden mukaan. Moni asia vaatii vielä työtä ennen Rion olympialaisia hänen mukaansa.
– Olen ajanut vähän pää tyhjänä koko viikon. Oman lajivalmentajan puuttuminen vaikuttaa tietysti paljon.
Omat reitinvalintani eivät olleet oikeita tällä viikolla ja niitäkin olisi parempi miettiä oman valmentajan kanssa, Petäjä-Sirén harmittelee tiedotteessa.
– Myös fysiikassa tuntuu olevan tarkistettavaa. Kuuma ilma vaikutti luvattoman paljon, hän analysoi.
Petäjä-Sirén ei kuitenkaan ole vastoinkäymisistä lannistunut, vaan katsoo positiivisesti tulevaan.
– Tässä on vielä kymmenen kuukautta aikaa loksauttaa palasia. Moni asia on myös jo nyt hyvin, joten eteenpäin mennään.
Al Mussanahissa Omanissa purjehdittiin RS:X –luokan MM-kilpailut 19.-24.10. Omanin MM-kilpailut olivat monelle kovalle purjelautamaalle olympiamaapaikan sisäinen karsintakisa, mikä myös näkyi kisassa. Tuuli Petäjä-Sirén valittiin Suomen edustajaksi Rion joukkueeseen viime viikolla.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja