Mikko Ilosella vahva kisa Kiinassa – ”Pelillisesti paketti hyvässä kunnossa”

Mikko Ilonen (72-70-68-70,-8) jatkoi päätöspäivänä nousuaan European Touriin kuuluvassa Shenzhen Internationalissa.
Hän nousi jaetulle sijaluvulle 13. Sijoitus saattaa vielä hivenen muuttua maanantaina aamulla, jolloin kärkiryhmät pelaavat viimeiset reikänsä.
Aiempien päivien tapaan myös sunnuntaina ukkostauko viivästytti kisan etenemistä.
Ilosen eroa kisaa johtaviin kolmeen pelaajaan on kuusi lyöntiä.
– Kärkeen nouseminen on jäänyt pienestä kiinni, pelillisesti paketti on hyvässä kunnossa. Shenzhenissa pelasin pari oikein hyvää kierrosta, kahtena ensimmäisenä en vaan onnistunut tekemään tulosta, lähipeli oli hampaatonta. Se vei mahdollisuudet, Ilonen analysoi.
Shenzhenista Ilonen ansaitsee 35 000- 38 000 euroa riippuen lopullisesta sijoituksesta. Hän saa myös World Ranking-pisteitä, jotka pitävät sijoituksen listalla ( nyt 196.) 200 ensimmäisen joukossa.
Mikko Korhonen ja Roope Kakko ehtivät saattaa oman kilpailunsa päätökseen. Korhonen on 25:s ja Kakko 45:s. Sijoituksiin tulee tuskin maanantaina suuria muutoksia.
Lähde: Ilosen tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista