Suomalainen pituushyppääjä leiskautti tauon jälkeen 779 – ehtiikö mukaan EM-kisoihin?
Kuva: Juha Tamminen
Pituushyppääjä Roni Ollikainen avasi kilpailukautensa Saksan Oberteuringenissä. Hän ponkaisi miesten kilpailussa 779 koko lailla tuulettomassa säässä.
– Ihan hyvä mieli jäi ekasta kilpailusta tällä hyppypohjalla. Kropassakin on hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa. Uskon, että kilpailujen myötä tuloskin lähtee paranemaan, Ollikainen tuumi.
Hyppypohjalla Ollikainen viittasi siihen, että hän oli koko viime kauden sivussa. Hän kilpaili tauon jälkeen talven hallikaudella kolmesti.
– Voi sanoa, että juoksun osalta kilpailu meni hyvin, mutta itse hyppytekniikka ei ollut vielä paketissa. Siinä on parannettavaa, Ollikaisen valmentaja Harri Laiho arvioi Oberteuringenin kilpailua.
Ollikaisella on takanaan onnistunut leiri Italian Formiassa.
– Maaliskuun alusta asti on mennyt oikein hyvin. Ainoa miinus oli se, ettei löydetty toukokuun viimeiselle viikolle Italiasta kilpailua, joten ensimmäinen kilpailu siksi vasta nyt, Laiho totesi.
– Nyt lepäillään, palautellaan ja yritetään löytää viikonvaihteeksi kilpailu.
EM-kisat kiinnostavat
Ollikainen sanoo, että paikka EM-joukkueessa Amsterdamissa kiinnostaa. – Tuloksen kautta mennään. Koetaan parantaa seuraavaan kisaa. EM-rajaan on 16 senttiä. En näe sitä mahdottomana, mutta se vaatii, että on pilvetön taivas, eli lämmintä eikä vastatuulta, eli normaalit hyvät olot. – Lisäksi tekniikka pitää saada kuntoon, ja lankulta lähtö sellaiseksi, että pystyy tekemää alastulon paremmin. Oberteuringenin kilpailun voitti Sveitsin Benjamin Gföhler. Hän kohensi ennätystään 20 sentillä lukemiin 813, mutta jäi harmikseen kaksi senttiä Rio olympiarajasta. Lähde: Yleisurheilu.fiLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!