Suomalaisgolfaaja hyvällä mielellä British Openiin – ”Puttipelin kanssa oli ongelmia”
Noora Tammisen kenraaliharjoitus tällä viikolla pelattavaa British Openia ajatellen päättyi Skotlannissa jaettuun 29 sijaan.
Tammisen kolmen kierroksen yhteistulos 217 ylitti Dundonald Linksin kentän yhdellä lyönnillä. Tammisen kierrostulokset tässä Eurooppa Tourin osakilpailussa olivat 74, 72 ja 71.
– Kahdella ensimmäisellä kierroksella löin hyvin palloa, mutta puttipelin kanssa oli ongelmia. Mahdollisuudet kovempaankin tulokseen oli olemassa, sillä greeniosumia oli perjantaina 16 ja eilisellä kierroksella 15.
– Tänään osuin greeneille 13 kertaa, mutta pitkäpeli oli sen sijaan vähän laimeaa. Onneksi huonot lyönnit pysyivät kuitenkin kohtuullisina, kertasi Tamminen tiedotteessa.
– Tämä oli kuitenkin hyvää valmistautumista British Openia varten. Matkustan tänään [sunnuntaina] Lontooseen ja huomenna suuntaan jo Woburniin tutustumaan kisakenttään. Kuvien perusteella se näyttää metsäkentältä ja se sopiikin itselleni paremmin kuin links-kenttä. Nyt on muutama päivä aikaa valmistautua elämäni ensimmäiseen Major-turnaukseen ja täytyy sanoa, että olen superinnoissani tulevasta viikosta!
British Open on naisten kauden neljäs Major-turnaus ja se käynnistyy Woburn Golf and Country Clubilla torstaina 28.7.
Scottish Openin ykköseksi golfasi Ranskan Isabelle Boineau. Ranskalainen juhli ensimmäistä ET-voittoaan tuloksella 205 (-11). Kisan kakkonen oli voittajasta lyönnin jäänyt Ruotsin Linda Wessberg (-10). Walesin Becky Morgan ja USA:n Beth Allen jakoivat kolmannen sjian tuloksellaan -9.
Tammisen kanssa Rion olympiaviheriöille matkaava Ursula Wikström (+2) jakoi Skotlannissa sijaa 34 ja Minea Blomqvist-Kakko (+6) sijaa 45. Kilpailun neljäs suomalainen, Oona Vartiainen, karsiutui kahden kierroksen jälkeen.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti