Suomalaislupaus yllättyi – nakkasi SE-tuloksella keihään pronssia nuorten EM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen kuorrutti 17-vuotiaiden keihäänheiton EM-pronssin Tbilisissä ikäluokkansa Suomen ennätyksellä 57,40.
Aiempi ennätys oli Kinnusen tänä kesänä heittämä 55 metriä.
– Oli vähän yllätys, että ennätys parani noin paljon, vaikka tiesin pystyväni parempaan mitä olen tähän mennessä heittänyt, koska treenit ovat menneet niin hyvin, Kinnunen tuumi.
Kinnunen avasi EM-finaalin kiskaisemalla ennätyksensä 55,99. Sen jälkeen paras ennen viimeisellä syntynyttä SE -ja pronssiheittoa kantoi 52,95.
– Eka heitto oli hyvä. Sitten tuli vähän yliyrittämistä, mutta viimeinen oli taas hyvä ja rento, Kinnunen muisteli.
EM-kilpailussa heitettiin 500 gramman keihästä. Finaalin voitti norjalainen Arianne Morais, joka heitti ennätyksensä 60,89. Italian Carolina Visca oli toinen tuloksella 59,10. Sofia Pölkky sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 50,14.
– Heittopaikka oli hyvä. Kilpailun alussa tuuli aika reippaasti vastaan, mutta tuuli tyyntyi kisan kuluessa. Se oli hyvä juttu, pystyin heittämään Nemethin keihäällä kisan lopussa, Kinnunen kertasi.
Juoksu kulkee, keihäs lähtee asentoon
Kilpailun viimeisessä heitossa Kinnusella napsahti kaikki kohdalleen. – Lähdin siihen heittoon rennosti. Tiesin, että mitali ei ole kauhean kaukana. Pistin heittoon vähän enemmän tehoa, mutta pidin sen rentona ja juoksu kulku hyvin. Se toi pitkän kaaren. Pronssimitali ylitti Kinnusen, 17, alkuperäisen EM-kisatavoitteen. – Tavoite on päästä pistesijoille, mutta finaalin ensimmäisten kierrosten jälkeen näin, että mitalikin on mahdollinen, Kinnunen kertaili. Kuluvan kesän mittaan Kinnunen on parantanut ennätyslukemiaan myös naisten keihäällä, jonka hän on liidättänyt lukemiin 48,26. Mikä on kehityksen taustalla? – Parantunut juoksuvauhti, se on nyt helpontuntuista. Voimaakin on tullut lisää ja keihäs lähtee hyvään asentoon. Viime vuonna minulla oli siinä vaikeuksia 500-grammaisen keihään kanssa, Kinnunen sanoo. EM-pronssi ei täyttynyt Kinnusen kaikkia tämän kauden tavoitteita. Tavoiteltavaa riittää vielä syyskesälle. – Oulun Kalevan kisoissa tavoite on parantaa omaa ennätystä 600-grammaisella keihäällä ja oman ikäluokan SM-kisoista on mahdollista tavoitella paikkaa nuorten Ruotsi-otteluun. 17-vuotiaat tytöt ovat heittäneet Suomessa viimeiset neljä vuotta 500-grammaista keihästä eli sata grammaa kevyempää kuin naiset. Sitä ennen 17-vuotiaat tytöt heittivät naisten keihästä. Carita Hinkan heittämä 17-vuotiaiden tyttöjen 600 gramman keihään SE on 54,37. Lähde: Yleisurheilu.fiLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus