Suomen Olympiakomitealta iso päätös – karsii kulujaan kovalla kädellä
Kuva: Getty Images
Suomen Olympiakomitean hallitus päätti kokouksessaan Tampereella sopeuttaa vuoden 2016 talousarviota 800 000 euron edestä.
Sopeuttamisella on vaikutuksia suomalaisen huippu-urheilun kannalta merkittäviin asioihin, kuten urheilijoiden, valmentajien ja lajien tukiin sekä käynnissä oleviin huippu-urheilun keskeisiin kehittämistoimenpiteisiin. Mittavista säästöistä huolimatta urheilijoiden, joukkueiden ja lajien valmistautuminen PyeongChangin talviolympialaisiin 2018 pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvin.
– Opetus- ja kulttuuriministeriön takaisinperintäpäätös vuoden 2014 valtionavustuksista on 435 000 euroa. Tämän lisäksi olemme saaneet vasta elokuussa Olympialaisten aikana kielteisiä päätöksiä vuodelle 2016 haettavista erillisavustuksista mm. Rion Olympialaisten osalta. Näiden yhteenlaskettu summa on n. 450 000 euroa. Summat ovat suuria ja niillä on vaikutuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseen ja toimintaedellytyksiin. Toinen merkittävä asia on se, että ministeriön päätökset rahoitushakemuksiin tulevat myöhään, mikä vaikeuttaa toimintamme suunnittelua, toteaa Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson.
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksistä johtuen Olympiakomitea joutuu sopeuttamaan toimintaansa ja tarkat seuraukset selviävät syksyn aikana. On mahdollista, että ensi vuonna ei voida lähettää joukkueita Universiadeihin. Lisäksi on mahdollista, että huippu-urheilun muutostyön yhteen keskeiseen osa-alueeseen eli nuorten olympiavalmentajiin joudutaan kohdistamaan merkittäviä säästöjä.
– Suomalainen huippu-urheilu on joutunut viimeisten vuosien aikana sopeuttamaan omaa toimintaansa jatkuvasti. Tällä on ollut vaikutusta urheilijoiden valmennuksen tehostamiseen ja kansainvälisen tason valmennusympäristöjen rakentamiseen. On erittäin vaikeaa tehdä pitkäjänteistä työtä, jos näin myöhään tulevat päätökset johtavat meille tärkeimpien projektien supistamiseen ja siirtämiseen jälleen kerran, toteaa huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski.
Olympiakomitea hakee hallinto-oikeudesta muutosta valtionavustusten takaisinperintään
Olympiakomitean hallitus päätti kokouksessaan myös hakea hallinto-oikeudesta muutosta OKM:n päätökseen valtionavustusten takaisinperinnästä. – Päätös perustuu siihen, että koemme ministeriön linjauksen oman varainhankinnan kautta syntyvien resurssien ja valtionavustusten välisestä suhteesta olevan kohtuuton. Tilanteen tekee ongelmalliseksi myös se, että linjaus on täysin erilainen verrattuna edellisten vuosien aikana vakiintuneisiin käytäntöihin. Mielestämme omien yritysyhteistyösopimusten kautta syntyvät eurot eivät saa automaattisesti vähentää valtionavustuksia, kuten OKM:n päätöksessä linjataan. Haluamme vahvistaa omaa varainhankintaamme ja tähän suuntaan myös ministeriö on meitä kannustanut. Päätöksen ja linjauksen hakeminen tähän kysymykseen on periaatteellinen koko urheiluyhteisön sekä kansalaistoiminnan kannalta, sanoo Japisson. Olympiakomitean budjetti vuodelle 2016 on noin 11 miljoonaa euroa. Budjettiin ei käytetä verovaroja, vaan se koostuu veikkausvoittovaroista myönnettävästä valtionavusta ja oman varainhankinnan tuotoista. Olympiakomitean budjetista yli 90% menee urheilija-, laji-, asiantuntija- ja kisatukiin. Lähde: Suomen OlympiakomiteaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla