Teemu Oksanen on nimitetty Sveitsin naisten lentopalloliigassa pelaavan VC Kanti Schaffhausenin uudeksi päävalmentajaksi. Oksanen siirtyi päävalmentajaksi apuvalmentajan paikalta seuran purettua sopimuksen Mélanie Paulin kanssa.

33-vuotias Oksanen on toiminut aiemmin Suomessa LiigaPlokin ja Oriveden Ponnistuksen päävalmentajana liigassa yhteensä kolmen kauden ajan.

Oksasen päävalmentajuus alkoi lauantaina, kun VC Kanti hävisi kotonaan Viteos NUC:lle 0-3

– Aloitettiin kaksi ekaa erää hermostuneesti, ja päästettiin vastustaja alussa karkuun, jota ei sitten pystytty enää kuromaan kiinni. Pidemmän tauon jälkeen tultiin peliin paremmin sisään ja pystyttiin antamaan syötöllä hyvin painetta. Erän lopulla kuitenkin tuli vanhat takaiskut taakaksi, ja ei pystytty ottamaan kolmatta erää selkeähkön hallinnankaan jälkeen itsellemme. Suurin ero oli tänään verkolla, jossa vastustaja oli noin 30% tehokkaampi, Oksanen kertoi.

VC Kanti on liigassa yhdeksännellä tilalla voitettuaan kaksi peliä kolmestatoista. Lauantain vieras NUC on liigassa kolmannella tilalla.

Lähde: Lentopalloliitto