Julia Kykkäsen hyppy täysin kateissa – surkea viikonloppu Japanissa
Julia Kykkäsen vaikea viikonloppu Japanin Zaossa päättyi lauantaina naisten mäkihypyn maailmancupin kauden 10:nnessä kisassa 34:nteen sijaan.
Lauantain karsinnassa Julia Kykkänen onnistui hienosti, mutta kisassa hän jäi lopulta pisteiden ulkopuolelle. Suomalaisen hyppy lensi HS103-mäestä 79,0 metriin tuoden sijan 34.
– Julia oli karsinnan viides ja sitten joku iskee kisatilanteessa. Varmaan johtuu siitä, kun alkukaudesta kävi pari huonoa tuuria kelien kanssa, niin se on vienyt itseluottamuksen kisatilanteessa aika nollaan. Nyt tapahtuu jotain sellaista, mikä estää täysin rennon hypyn, päävalmentaja Kimmo Kykkänen harmitteli.
– Onneksi meillä on ammattilaisia olemassa, niin he varmasti miettivät, että mitä tehdään kun kotiin päästään. Aletaan korjaamaan, ja katsotaan kauan siinä menee, kun keksitään keinot itseluottamuksen palauttamiseksi, päävalmentaja mietti.
– Mielenhallintaan liittyviä ajatteluita ja keskusteluita. Se vaatii sen, että Julian omat tukihenkilöt tulevat juttelemaan. Voi olla tosi hankala korjata, mutta samalla tiedän sen, että kun saa yhden onnistuneen kisan, niin sen jälkeen se aukeaa.
Vaisusta viikonlopusta huolimatta Kykkäset katsovat luottavaisin mielin eteenpäin.
– Onnistuminen täytyy hakea vaikka mistä. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, tämä on henkisen puolen juttu, Kimmo Kykkänen sanoi.
(Lähde: Hiihtoliitto)
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Olivian, 21, uudet rantakuvat saivat somen polvilleen – ”Miten joku voi olla noin kuuma?”
- IL: Suomen maajoukkuehiihtäjä teki tylyn tempun – tämä mies avautui naisen touhusta
- Suomessa järjestettiin legendaarinen keihäskisa – paikalla odotti lohduton näky
- Mitä Iivo Niskaselle oikein tapahtui? IS:lle heitettiin epäily: ”Minulla on vähän käryä”
- Yleisurheilun EM-kisat 2024
- Eveliina Määttäseltä huikea alku kauteen – todellinen hirmuaika kaatui yhteen seikkaan
- Suomalaisjuoksija vaihtoi lajia – nyt tärähti komea Suomen ennätys
- Robert Helenius hyppäsi Tyson Furyn kanssa kehään – teki Ylelle selväksi näkemyksensä miehestä
- Reetta Hurskeen kausi alkoi dramaattisesti – ”Voi herran jestas”
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi karun totuuden elämästä: ”Pakko hyväksyä”
- Yle tiputti shokkiuutisen Remi Lindholmista – IS paljasti nyt totuuden
- Krista Pärmäkosken tie pysähtyi turvatarkastukseen – hiihtotähdeltä melkoinen reaktio
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Robert Helenius hyppäsi Tyson Furyn kanssa kehään – teki Ylelle selväksi näkemyksensä miehestä
- Reetta Hurskeen kausi alkoi dramaattisesti – ”Voi herran jestas”
- Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta