Lentismaajoukkueen hakkuri ollut sivussa jo viikkoja – ”Tärkeintä päästä kuntoon”

Ulkomaille pelaavat suomalaislentopalloilijat ovat palanneet joulutauolta tositoimiin. Vuoden ensimmäisellä viikolla pelattiin Eurocupien lisäksi mm. Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä.
Olli-Pekka Ojansivun pelit Iranin Superliigassa alkoivat lokakuussa mainiosti, mutta Shahrdari Urmian hakkurin syyskausi katkesi sairasteluun jo marraskuun puolivälissä. Nyt asentohuimaus alkaa olla voitettu kanta, ja Ojansivu harjoittelee tällä hetkellä Oulussa Lentopalloseura Ettan mukana.
– Tärkeintä on nyt päästä takaisin kuntoon. Taukoa ehti tulla kuusi ja puoli viikkoa, Ojansivu kertoi Kalevan haastattelussa.
Poitiers vei suomalaiskohtaamisen Ranskassa
Ranskan Pro A -liigan suomalaispelaajien välienselvittelyssä Eemi Tervaportin edustama Poitiers kaatoi lauantaina kotonaan Niklas Seppäsen Narbonnen selvästi 3-0 (25-16, 25-22, 25-20). Tervaportti pyöritti Poitiersin peliä tehden ottelussa kolme pistettä. Niklas Seppänen (10/+3) hoiteli vierasjoukkueelle 27 vastaanottoa 56 prosentin tarkkuudella.
– Oma sideout toimi koko pelin ajan hyvin, onnistumisia tuli muutenkin laajalla rintamalla, Tervaportti tiivisti voitokkaan kevätkauden avauksen.
Sarjakolmonen Paris Volley voitti Tommi Siirilän edustaman GFC Ajaccion 3-1 (25-23, 19-25, 25-23, 25-23). Siirilä potee edelleen tulehtunutta kantapäätään ja on sivussa pelikentiltä arviolta koko tammikuun. Sarjataulukossa Ajaccio on kuudentena, Poitiers kymmenentenä ja Narbonne yhä ilman voittoja viimeisenä.
Sarjajohtaja liian kova pala Dürenille
Saksassa kärkijoukkue VfB Friedrichshafen avasi kevään 3-0 (25-20, 25-23, 26-24) -voitolla Tommi Tiilikaisen valmentamasta SWD Powervolleys Dürenistä. Tomi Rumpunen pelasi Dürenin toisen yleismiehenä lähes koko ottelun, passari Jani Sippola piipahti kentällä pariin otteeseen. Rumpusen veljeksistä Ossi kävi pienessä polvioperaatiossa ja huilailee muutamia viikkoja. Tappiosta huolimatta suomalaisjoukkue on Bundesliigassa edelleen neljäntenä.
Kemerovolle toinen kotitappio
Venäjän Superliigassa Kuzbass Kemerovon kotisaldo sai tälle kaudelle vasta toisen tappiomerkinnän, kun Lokomotiv Novosibirsk haki Kemerovosta 1-3 (29-27, 22-25, 22-25, 20-25) -voiton. Tuomas Sammelvuon valmentaman ryhmän hyvä aloitus ja puolustuspeli eivät aivan riittäneet sarjassa pykälää korkeammalla olevan Novosibirskin kaatoon. Kotijoukkueen libero Lauri Kerminen selviytyi 14 vastaanotosta yhdellä virheellä.
– Hyökkäyskuorma kasaantui liikaa nelospaikan pelaajille. Viktor Poletaevin poissa ollessa hakkurin paikalle etsittiin ratkaisua kolmen yleispelaajan voimin. Ottelun edetessä meiltä loppui hyökkäystaito ja kärsivällisyys. Ratkaisuhetkien pelaamiseen tarvitaan lisää tunteiden kontrollia, Sammelvuo analysoi.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”