Suomen pojat komeasti lentopallon EM-kisoihin – ”Tilaisuus vain kerran elämässä”
Suomen pojat voittivat komeasti lentopallon alle 19-vuotiaiden EM-karsintaturnauksen Itävallan Amstettenissa ja menivät huhtikuun EM-kisoihin.
Sunnuntain ottelussa kaatui Itävalta puhtaasti 3-0 (25-16, 25-19, 25-15).
– Tämä oli koko joukkueelta hyvää peliä. Todella vähän tehtiin omia virheitä ja syöttö, torjunta ja puolustus toimivat hienosti. Hyökkäys oli myös tosi tehokas, joukkueen valmentaja Pertti Honkanen kertoo.
– Se tavoite on nyt saavutettu, mikä jo muutama vuosi sitten asetettiin. Näille pojille tämä tilaisuus tulee vain kerran elämässä ja nyt se heiltä onnistui. Olen todella iloinen joukkueen puolesta. Joukkueen tasaisuus ja varmuus näkyivät tässä pelissä.
– Tärkeintä on, että päästiin EM-kisoihin ja saadaan nyt rauhassa valmistautua sinne ja päästään joukkueena eteenpäin. EM-kisoissa pyritään tietysti mahdollisimman hyvään suoritukseen. EM-kisapaikka on hienosti pelaamalla ansaittu.
EM-kisat pelataan 22.-30.4. Györissä, Unkarissa ja Puchovissa, Slovakiassa.
Lähde: Lentopalloliitto
- Alisa Vainio paljasti unelmansa – totuus on, että nyt se ei ole enää käsissään
- Anni Vuohijoki paljasti: Yksi pyyntö toistuu potilaiden suusta – tästä syystä se on ongelma
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Perttu Hyvärisen manageri hämmästeli, mitä näki ”Köpi” Kallion tekevän TV:ssä – ”Miten selität lapsille?”
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mari Eder ällisteli suomalaismiehen touhua – julkaisi kuvan miehestä: ”Hullu kaveri”
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä