Poolbiljardista kaksi EM-kultaa Suomeen!
Poolbiljardin Euroopan mestaruuskilpailuissa vietettiin myöhään perjantaina historiallisia suomalaisjuhlia, kun Jani Uski ja Jouni Tähti valloittivat molemmat kultamitalin 8-pallossa. Uskin voittama miesten sarjan kultamitali on Suomelle ensimmäinen sitten vuoden 1998 jolloin Mika Immonen voitti kultaa Straight Poolissa. Jouni Tähti puolestaan voitti historiallisen 20:nnen Euroopan Mestaruutensa.
Uskin päivä kulki perjantaina voitosta voittoon, eikä 27-vuotias kotkalainen hämmentynyt tiukassakaan paikassa oltuaan mm. puolivälieräotteluaan tappiolla jo 5-1, vaan nousi loistavalla pelillä 10-6 otteluvoittoon Espanjan Francisco Diaz-Pizarroa vastaan. Semifinaaliottelussa kaatui myös espanjalainen Francisco Sanchez Ruiz todella korkeatasoisessa ottelussa jossa virheitä ei juuri nähty. Myös semifinaalia Uski oli tappiolla jo 4-6 mutta vei lopulta ottelun niukasti 10-8. Uski hävisi kasipalloturnauksen ensimmäisen ottelun mutta nosti sitten selvästi tasoaan ja voitti kaikki 7 otteluaan putkeen.
Finaalissa vastaan asettui juuri 10-pallon EM-kultaa voittanut Hollannin Marc Bijsterbosch. Finaaliottelu eteni suomalaisen komennuksessa alusta alkaen tilanteen ollessa parhaimmillaan 6-3 ja 8-4, josta kuitenkin nuori hollantilainen nousi tilanteeseen 8-7. Tässä vaiheessa Uskin vahva peruskunto astui kuitenkin esiin ja taktisten vaiheiden jälkeen kaksi viimeistä erää kääntyivät sinivalkoisille ja Jani Uskista kruunattiin vuoden 2017 Euroopan Mestari.
Uskin ottelut 8-palloturnauksessa:
1. kierros: Mats Schjetne (NOR) 8 – 5 Jani Uski
Häviäjien puolen karsintaottelu: Uski 8 – Steve Leisen (LUX)
64 cup: Uski 8 – 7 Bruno Sousa (POR)
32 cup: Uski 8 – 6 Miguel Silva (POR)
16 cup: Uski 8 – 5 Denis Grabe (EST)
8 cup: Uski 10 – 6 Francisco Diaz-Pizarro (ESP)
Semifinaali: Uski 10 – 8 Francisco Sanchez Ruiz (ESP)
Finaali: Uski 10 – 7 Marc Bijsterbosch (NED)
Samoissa tunnelmissa edettiin myös pyörätuolisarjassa. Jouni Tähti voitti jo kahdennenkymmenennen EM-kultansa Portugalin illassa voitettuaan finaalissa Belgian Kurt Deklerckin. Onnellinen Tähti kommentoi ottelunsa jälkeen:
– Todella mahtavaa voittaa jälleen kultaa, etenkin viimeaikaisten olkapääongelmien jälkeen voitto tuntui erityisen hyvältä ja peli kulki mainiosti loppuun asti.
Jännittävän semifinaalin ratkaisuerän voitettuaan Tähti kohtasi finaalissa Belgian jo yhden kultamitalin kisoissa napanneen Kurt Deklerckin ja jäi ottelussa jo 3-1 tappioasemaan. Kaarinalainen Tähti löysi kuitenkin aivan uuden vaihteen peliinsä ja nousi upeaan voittoon.
Tähden ottelut 8-palloturnauksessa:
1. kierros Jouni Tähti 5 – 2 Fred Dinsmore (IRL)
2. kierros Tähti 5 – 0 Tony Southern (GBR)
3. kierros Tähti 5 – 2 Roy Kimberley (GBR)
Semifinaali: Tähti 5 – 4 Tony Southern (GBR)
Finaali: Tähti 5 – 3 Kurt Deklerck (BEL)
(Lähde: Suomen Biljardiliitto)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!