Suomalaisjuoksija jahtaa maratonin ME-aikaa New Yorkissa – ”On se niin hullua”
Laura Manninen juoksee New Yorkissa kuluvan kuun lopussa yhden uransa erikoisimmista kilpailusta.
Hän on mukana tavoittelemassa maratonin epävirallista halli-ME-tulosta.
– Kilpailu juostaan 200 metrin radalla. On se niin hullua, etten voinut olla ilmoittautumatta, kun bongasin juoksun, Manninen sanoo.
New Yorkissa hallimaratonia juostaan kolmen päivän ajan 24.-26. maaliskuuta. Mukana on maratonviestiä ja henkilökohtaisia kisoja. Manninen juoksee kilpailussa, jossa on mukana kaksi naisjuoksijaa, eli Manninen itse ja amerikkalainen Kate Pallardy sekä neljä miestä.
Miesjuoksijoiden joukossa on viime vuonna vastaavassa kilpailussa miesten epävirallisen halli-ME:n 2.21.55 juossut Malcolm Richards. Naisten epävirallinen halli-ME on Allie Kiefferin 2.44.34,9. Se on juostu vuosi sitten samaisessa kilpailuissa.
– Bongasin tuon kilpailun yhden New Yorkin maratonin järjestäjän Facebook-sivulta. Oltiin miehen kanssa juuri Etelä-Afrikassa Johannesburgissa ja hotellissa, jonka yhteydessä oli 200 metrin rata, Manninen muistelee.
– Kävin radalla juoksemassa puolitoista tuntia ja totesi, että kyllä siihen olisi voinut juosta toiset puolitoista tuntia perään. Sitten ilmoittauduin kisaan.
Mannisen, 43, maratonennätys on viime vuonna New Yorkissa juostu 2.41.08.
– Pallard on juossut matkan minuutin kovempaa, joten hän on minulle hyvä selkä jota seurata, Manninen sanoo.
Kisaan osallistujat saivat myös esittää kisajärjestäjille musiikkitoiveensa.
– Nyt sitten matkalla jossain kohti kajahtaa Kaija Koota ja Cheekiä, Manninen sanoo.
Lähde: Yleisurheilu.fi
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Suomessa järjestettiin legendaarinen keihäskisa – paikalla odotti lohduton näky
- Mitä Iivo Niskaselle oikein tapahtui? IS:lle heitettiin epäily: ”Minulla on vähän käryä”
- Yleisurheilun EM-kisat 2024
- Eveliina Määttäseltä huikea alku kauteen – todellinen hirmuaika kaatui yhteen seikkaan
- Suomalaisjuoksija vaihtoi lajia – nyt tärähti komea Suomen ennätys
- Robert Helenius hyppäsi Tyson Furyn kanssa kehään – teki Ylelle selväksi näkemyksensä miehestä
- Reetta Hurskeen kausi alkoi dramaattisesti – ”Voi herran jestas”
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi karun totuuden elämästä: ”Pakko hyväksyä”
- Yle tiputti shokkiuutisen Remi Lindholmista – IS paljasti nyt totuuden
- Krista Pärmäkosken tie pysähtyi turvatarkastukseen – hiihtotähdeltä melkoinen reaktio
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt