Venäjän moninkertaisen mestarin neljän vuoden dopingpanna ei lyhene – ilmiantajan roolista ei apua!
Kuva: Getty Images
Venäjän nelinkertaisen pikamatkojen mestarin Aleksandr Hjutten dopingpanna ei lyhentynyt edes CASin käsittelyssä.
Venäjän yleisurheiluliitto kertoo verkkosivuillaan, että Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS ei lyhentänyt Hjutten neljän vuoden rangaistusta, jota hän on kärsinyt elokuusta 2015. Hjutte on toiminut yhtenä ilmiantajana Venäjän laajassa dopingvyyhdissä. Hjutte aloitti IAAF:n kanssa yhteistyön 13. lokakuuta vuonna 2015 (uutinen).
IAAF:lle osoitetussa viestissään Hjutte kertoi olevansa valmis yhteistyöhön. Samalla hän pyysi IAAF:ltä itselleen lyhyempää rangaistusta ja ilmiantoi muutamia joukkuetovereitaan, joiden epäiltiin käyttävän kiellettyjä aineita.
Hjutte ilmiantoi valmentajansa Zuhra Vereshtshakinan, joka Hjutten mukaan antoi kiellettyjä aineita urheilijan tietämättä. Hjutte testattiin 22. toukokuuta 2015 ja kolmen kuukauden päästä testistä hänet asetettiin kilpailukieltoon (lopulta Hjutte sai neljän vuoden dopingpannan). Sähköpostiviestissään Hjutte väitti, ettei hänellä ollut ikinä ennen dopingongelmia ennen kuin yhteistyö uuden valmentajan Vereshtshakinan kanssa alkoi.
Hjutte on samalla urheilijoiden ilmiantajalistalla kuin yleisurheilija Julia Stepanova, jonka dopingpaljastuksia saksalainen ARD-kanava aikanaan välitti. Stepanova kertoi vuonna 2014 aviomiehensä Vitali Stepanovin kanssa Venäjän huippu-urheilun järjestelmällisestä ja valtiojohtoisesta dopingkulttuurista.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF sulki venäläisurheilijat kansainvälisistä kilpailuista marraskuussa 2015.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä