Venäjän valtiollinen biolääketieteen virasto FMBA aikoo todistaa, että kohuttu dopingaine meldonium ei häviä ihmisen elimistöstä niin nopeasti kuin yleisesti on ajateltu.

FMBA:n johtaja Vladimir Uiba haluaa meldoniumin pois WADA:n eli maailman antidopingtoimiston kiellettyjen aineiden listalta.

– Me olemme jo osoittaneet, että kolme kuukautta ja puoli vuotta (jonka aineen luultiin säilyvän elimistössä] oli virhe. Jatkossa tulemme osoittamaan, että meldonium näkyy elimistössä jopa vuoden jälkeen. Me tiedämme sen, Uiba väittää uutistoimisto RIA Novostille.

WADA laittoi meldoniumin kiellettyjen aineiden listalle vuoden 2016 alusta. Sittemmin WADA on joutunut muuttamaan linjaustaan lukuisten dopingkäryjen jälkeen. Huhtikuussa 2016 WADA kertoi, että ennen maaliskuuta otetuissa dopingnäytteissä saa olla milligramma meldoniumia millilitrassa.

WADA:lla ei ole vieläkään täyttä varmuutta meldoniumin häipymisajasta elimistöstä. Uutistoimisto Reuters uutisoi taas viime vuonna, että meldoniumin poistuminen elimistöstä kestäisi jopa useita kuukausia. Reutersin lähteenä oli meldoniumin latvialainen valmistaja.