Uinnin australialainen olympiahopeamitalisti Madeline Groves on joutumassa kahden vuoden kilpailukieltoon missattuaan kolme dopingtestiä. Sama kohtalo odottaa kahta muuta australialaista olympiauimaria.

Groves voitti viime kesänä Riossa hopean 200 metrin perhosuinnissa.

Kaksi muuta ovat Sunday Telegraphin mukaan kaksinkertainen olympiakävijä Thomas Fraser-Holmes ja Rion avovesiuintiin osallistunut Jarrod Poort. Kaikki ovat missanneet kolme testiä vuoden sisällä, mikä johtaa sääntöjen mukaan kahden vuoden kilpailukieltoon.

Australian antidopingtoimisto ASADA sekä kansainvälinen uintiliitto FINA kertoivat asiasta Australian uintiliitolle.

– ASADA ja FINA eivät ole vielä saaneet koko prosessia loppuun, joten he eivät voi vielä vahvistaa sanktioita. Ennen sitä emme voi julkistaa asiasta enempää tietoa, Australian uimaliitto tiedotti.

Urheilijoiden tulee olla tavoitettavissa testiä varten vuoden aikana ennalta määriteltyinä hetkinä joka päivä. Jos kolme näistä ei onnistu, tulkitaan asia dopingrikkeeksi.

– On ikävää, että nimet on vuodettu jostakin julki ennen kuin prosessi on päätöksessään, liiton toimitusjohtaja Mark Anderson sanoi.

– Olen voimakkaasti informoinut kaikkia urheilijoitamme, että olinpaikkatiedot on pidettävä ajan tasalla ja niistä on pidettävä tiukasti kiinni. Tässä ei ole vaihtoehtoja, urheilijan on oltava testattavissa joka ikisenä päivänä.