Kolmen vuoden takainen ottelupallo kummitteli mielessä – Lopez kesti paineet ja nousi suurten legendojen joukkoon
Kuva: Getty Images
Espanjalainen tennisveteraani Feliciano Lopez nousi sunnuntaina Lontoon Queen’s Clubilla lajin suurimpien legendojen joukkoon.
Mutta koville se otti.
Lopez peittosi Aegon Championship -turnauksen finaalissa kroatialaisen Martin Cilicin pöyristyttävän jännittävässä finaalissa lukemin 4–6, 7–6 (2), 7–6 (8). Kolmieräinen finaali kesti peräti 2 tuntia ja 32 minuuttia.
Juuri kyseisen turnauksen voitto oli Lopezille erityisen merkityksellinen.
Kolme vuotta sitten hänellä oli jo ottelupallo, mutta bulgarialainen Grigor Dimitrov nousi voittoon ja jätti Lopezin kuivailemaan kyyneleitään.
Toisekseen Lopez oli jahdannut tätä voittoa todella pitkään.
– En voi uskoa, että voitin. Olen odottanut 15 tai 16 vuotta, että pääsisin nostamaan tätä palkintoa, Lopez sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Tälläkin kertaa Lopez ehti tuhlata kaksi ottelupalloa ennen kuin Cilic taipui.
– Luulin jo, että menetettyäni ottelupallot tiebreakin lopussa en enää pystyisi voittamaan. Mutta pystyin sittenkin.
– Oli vaikea olla miettimättä sitä vuoden 2014 hävittyä ottelupalloa, joten minulla oli vaikeuksia hallita hermoni. Mutta onnistuin, Lopez riemuitsi.
Lopezista, 35, tuli arvostetun Queen’s Clubin mestaruusturnauksen vanhin voittaja. Urallaan kolmesti Wimbledonin puolivälieriin selvinnyt Lopez pääsi turnausvoitollaan todella arvostettuun joukkoon.
Voittajien kunniatauluun on kirjoitettu muun muassa sellaisten lajilegendojen kuin John McEnroen, Pete Samprasin, Boris Beckerin, Andy Murrayn ja Rafael Nadalin nimet.
Nämä tennissuuruudet voittivat myöhemmin urallaan myös Wimbledonin. Vaikka urallaan kuusi turnausvoittoa ottanut Lopezkin on parantunut vanhetessaan, ihan Wimbledon-voittoon on vaikea uskoa.
Juuri siksi Queen’s Clubin voitt oli espanjalaiselle niin tunteellinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla