Kisapaikka vaakalaudalla – Venäjän hiihtotähti treenaa silti hullun lailla olympialaisiin
Venäjän hiihtotähti Aleksandr Legkov kertoo treenaavansa hullun lailla olympialaisiin.
Legkov harjoittelee kovaa siitäkin huolimatta, vaikka mies on kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n viime joulukuusta asettamassa pannassa. Legkov ei siis edes tiedä, saako hän edustusluvan helmikuisiin Etelä-Korean talvikisoihin.
– Olen harjoitellut jokaikinen päivä hyllytyksestäni lähtien. Teen kaiken mahdollisen valmistautuessani olympiakisoihin, sanoo Legkov Sport-Ekspressin mukaan.
– Aina on toivoa, se kuolee viimeisenä. Mitä tekisin eri tavalla? En yhtään mitään. Eläisin samanlaista urheilijan elämää kuin olen elänytkin. Palkintoni olen saavuttanut hiellä ja kovalla työllä.
Kansainvälinen vetoomustuomioistuin jatkoi hyllytystä viime toukokuussa. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välben mukaan Legkovin tilanteeseen saadaan ratkaisu mahdollisesti vasta lokakuussa.
Venäläishiihtäjien väliaikainen kilpailukielto juontaa juurensa WADAn nimeämän Richard McLarenin työryhmän raportista, jossa Venäjän kerrottiin manipuloineen Sotshin olympialaisten dopingnäytteitä.
Väliaikainen kilpailukielto voi raueta, mikäli venäläishiihtäjien vilpistä ei löydetä todisteita. Kansainvälisen olympiakomitean tutkimuskomissio tutkii paraikaa venäläisten tapauksia.
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Perttu Hyvärisen manageri hämmästeli, mitä näki ”Köpi” Kallion tekevän TV:ssä – ”Miten selität lapsille?”
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä
- Suomalainen yleisurheilija teki yhden pienen muutoksen elämäänsä – se muutti kaiken
- Sellaista sekoilua: Krista Pärmäkoski villiintyi uima-altaalla
- Mari Eder ällisteli suomalaismiehen touhua – julkaisi kuvan miehestä: ”Hullu kaveri”
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Anne Kyllönen löysi sen, mitä on pitkään etsinyt – ”Vihdoin unelma toteutui”
- Yksi aikakausi päättyy nyt – Suomen maajoukkuehiihtäjä vahvisti kovan uutisen
- Mikä pari: Yleisurheilun SE-nainen ja hiihtäjärakas hempeilivät somessa
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- Kaisa Mäkäräinen pettyi – legendan suunnitelmat menivät täysin uusiksi
- Sellaista sekoilua: Krista Pärmäkoski villiintyi uima-altaalla
- EM-mitalisti Lassi Etelätalo avasi keihäskautensa – myönsi kisan jälkeen ikävän totuuden