Suomen miehillä kaamea MM-keskimatka: ”Tällaisiin ei ole varaa MM-kisoissa”
Suunnistuksen MM-kisojen miesten keskimatka Virossa päätti yhden upean suunnistusuran, kun ranskalainen, Kalevan Rastia pitkään seuratasolla edustanut Thierry Gueorgiou juoksi näillä näkymin viimeisessä henkilökohtaisessa MM-kisassaan MM-kultaa. Voitto oli ranskalaiselle, maailman parhaana suunnistajana pidetylle Gueorgioulle kahdeksas keskimatkalla. MM-hopeaa otti Sveitsin Fabian Hertner ja pronssia Ukrainan Oleksander Kratov.
Gueorgiou oli liikuttunut 14. MM-kultansa ja viimeisen MM-keskimatkansa jälkeen. Syksyllä hän siirtyy Ruotsin maajoukkueen taitovalmentajaksi.
– Arvostan kaikkia MM-keskimatkan kultamitaleitani erityisesti, koska pidän tästä matkasta. Erityisimpiä silti ovat ensimmäinen MM-kulta ja tämä. Tiesin etukäteen, että tämä oli ainutlaatuinen mahdollisuus. Parin viikon sisällä elämässäni tapahtuu vielä isompia asioita, sillä Annikalle (Billstam) ja minulle syntyy poika, kertoi Gueorgiou tunteet pinnassa.
Suomen miehille MM-keskimatkasta tuli pettymys, sillä parhaana suomalaisena Olli-Markus Taivainen oli 25:s. Miesten MM-tasolla ensimmäistä kertaa esiintynyt Olli Ojanaho oli 27:s ja Fredric Portin 32:s. Taivainen aloitti kisan mainiosti, mutta 7-rastilla virhe pudotti hänet kärkitaistelusta.
– Alussa jalat tuntuivat tosi hyviltä, sellaisilta, joihin olen tyytyväinen. Seiskarastilla vuoden työ tuhoutui vuoden ylivoimaisesti suurimpaan pummiin. Pää ei kestänyt hektisen keskimatkan painetta, vaikka luulin sen jo oppineeni, manasi Taivainen pettyneenä.
Nuorten MM-kisoihin Tampereelle suoraan Virosta matkaava Ojanaho kaipasi suoritukseensa lisää sujuvuutta. MM-ensikertalaiselle tuli pieniä virheitä siellä täällä.
– Kisa oli tosi vaativa, ensimmäiset neljä rastia menivät ok, mutta vitoselle tuli iso virhe ja sen jälkeenkin pientä koukkua. Vähän oli ylimääräistä jännitystä ennen kisaa – enemmän kuin moneen vuoteen. Taito ei riittänyt noin vaativaan maastoon, tunnusti Ojanaho maalissa.
Fredric Portin teki muiden suomalaisten tapaan ison virheen. Hän kuvasi peitteisen vitosrastin virhettä suunnistukselliseksi katastrofiksi.
– Kävin jo oikealla paikalla, mutta en nähnyt rastia ja lähdin kiertelemään. Kisa kaatui tuohon virheeseen. Ei sellaiseen ole MM-kisassa varaa. Juoksu tuntui paremmalta kuin pitkällä matkalla, joten uusi yritys perjantaina, suuntasi Portin jo katseensa MM-kisojen päätösmatkaan viestiin.
Keskimatkan tulokset:
Miehet: 1) Thierry Gueorgiou FRA 33.12, 2) Fabian Hertner SUI 33.37, 3) Oleksandr Kratov UKR 33.42, 4) Johan Runesson SWE 33.58, 5) Daniel Hubmann SUI 33.59, 6) Gustav Bergman SWE 34.00, … 25) Olli-Markus Taivainen FIN 38.25, 27) Olli Ojanaho FIN 38.46, 32) Fredric Portin FIN 40.03.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kaisa Mäkäräinen jakoi treenivinkin uudessa lajissa – ”Käykää testaamassa tätä!”
- Suvi Minkkinen paljasti keväänsä – ”Monet juhlat on juhlittu”
- Wilma Heltelä puhuu avoimesti aivotärähdyksestä – ”Erilaista kuin mikään aiempi”
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Jussi Utriainen, 47, mykisti puolimaratonilla – paljastus treenimäärästä loksauttaa leuat
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun