Samuel Purola pinkoi 100 metrillä toiseksi 19-vuotiaiden EM-kisoissa Grossetossa.

Purolan aika 4,3 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa oli 10,79. Kilpailun voitti Italian Filippo Tortu ajalla 10,73. Elina Kinnunen kasvatti aiemmin Suomen mitalisaalista naisten keihäänheiton pronssilla.

Purola,17, on juossut 100 metriä tällä kaudella 10,31. EM-finaalissa Purola jäi hieman lähdössä, mutta sai jälleen juoksun lopun tulemaan hienosti. Purola juoksee perjantaina vielä 200 metrin alkuerät.

Kinnunen: Hyvin lähti finaali käyntiin

Kinnunen ensimmäinen kilpailukausi naisten keihään varressa toi EM-mitalin aivan kuten edelliskesä kevyemmällä keihäällä. Vuosi sitten Kinnunen oli 17-vuotiaiden EM-kisoissa pronssilla Tbilisissä. Nyt hän heitti samanvärisen mitalin 19-vuotiaiden EM-kisoissa Italian Grossetossa.

– On se hienoa, kun on pystynyt heittämään mitalin kahtena vuonna perättäin. Nyt tavoitteena on sitten ottaa ensi kesänä kirkkaampi mitali, Kinnunen sanoi.

Grosseton EM-finaalissa Kinnunen heitti kilpailun kaksi parasta heittoaan ensimmäisellään, jonka kantoi 52,38 ja kuudennella, joka sinetöi pronssin. Kilpailun kaksi kärkisijaa menivät Tshekki Nikol Tabackovalle ja Italian Carolinan Viscalle tuloksin 55,10 ja 53,65.

– Tosin hyvin lähti finaali käyntiin. Tiesin, että se 52-metrinen riittää kolmelle viimeiselle kierroksella. Pystyin heittämään ilman stressiä. Viimeisellä kolmella kierroksella yritin vain heittää ennätystä, mutta se ei ihan onnistunut, Kinnunen sanoi.

Karsinnan Kinnunen selvitti torstaina vaivatta 51,22 kantaneella heitolla. Sen jälkeen edessä oli pitkä odotus ennen perjantaina finaalia.

– Silloin heti karsinnan jälkeen mietin tekniikkajuttuja, mutta illalla koetin nollata ajatukset ja mietti ihan muuta kuin keihäänheittoa. Sitten ennen kisaa käänsin taas ajatukset tekniikkajuttuihin ja minun vahvuuksiin, eli hyvään vauhtiin sekä siihen, että käsi pysyy suorana ja odottaisin lopussa pienen hetken ennen vetoa, Kinnunen kertaili.

Kinnusella,18, on vankka maastohiihtotausta, jonka pohjalle valmentaja Tuomas Laaksosen on rakentanut monilahjakkuudesta varman ja osaavan heittäjän. Kuluvalla kaudella Kinnunen on heittänyt naisten keihästä 54,30.

– Tässä on kauden mittaan vielä hyviä kisoja tulossa. Tavoite on heittää se 55 metriä.

Ahola työnsi ennätyksensä

Miesten kuulan finaalissa Eero Ahola ja Arttu Korkeasalo pääsivät työntämään vain kolme kertaa: Ahola työnsi kuuden kilon kuulan ennätyksensä 19,18 ja oli yhdeksäs. Oma ennätys kohensi 18 senttiä. Korkeasalo oli 18,93 kantaneella työnnöllä kymmenes.

Mestariksi työnsi Norjan Marcus Thompson. Hän sai tuloksen kahdella työnnöllä, niistä toinen kantoi 21,36 ja toi mestaruuden. Puolan Szymon Mazur oli toinen 20,70 kantaneella työnnöllä.

Lähde: SUL