Yleisurheilunuorten EM-skandaalin päähenkilö avautui: ”Se oli paha moka järjestäjiltä”

Valkovenäläinen Violetta Skvartsova näytteli yhdessä EM-kisajärjestäjien kanssa pääosaa yleisurheilun alle 20-vuotiaiden skandaalissa.
Skvartsova voitti perjantaina naisten kolmiloikan tuloksella 14,21. Skandaali nähtiin palkintojenjaossa, jossa järjestäjille sattui inhimillinen erehdys: Skvartsova ei saanut kuulla maansa kansallishymniä, vaan järjestäjät soittivat virheellisesti Bosnia ja Herzegovinan hymniä (uutinen).
Tapahtumajärjestäjät reagoivat nopeasti tilanteeseen, pyysivät anteeksi ja yrittivät ehdottaa, että palkintojenjakotilaisuus aloitettaisiin alusta. Tähän valkovenäläinen ei kuitenkaan lämmennyt. Skvartsova suivaantui tapahtuneesta ja poistui yhtäkkiä palkintojenjaosta, eikä suostunut nousemaan enää korkeimmalle palkintopallille.
Palkintojenjakotilaisuus järjestettiin uudelleen vasta seuraavana päivänä lauantaina.
Skvartsova kertoo nyt oman versionsa tapahtumasta.
– Minut valtasi voimakas isänmaallinen tunne. Ja tällä kertaa se jopa kuulosti kansallislaulultamme, kertoo jo hyväntuulinen Skvartsova Valko-Venäjän yleisurheiluliiton verkkosivuilla.
– Edellisenä päivänä tunteet eivät ihan hetkessä laantuneet: oli odottamatonta kuulla, mitä kuulin. Ensimmäisten sekuntien aikana en edes tajunnut, vaan ajattelin, että kyseessä on ehkä erilainen versio. Mutta sitten alkoi tuntua erittäin ikävältä maani ja itseni puolesta. Se oli paha moka järjestäjiltä.
– Ymmärsin kyllä, että rikoin sääntöjä. Ymmärsin myös, että voin saada rangaistuksen ja menettää mitalin. Mutta sillä hetkellä olo oli niin epämiellyttävä, koska en saanut kuulla kotimaani hymniä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- Matti Nykäsen entinen kilpakumppani avasi nyt suunsa
- Suvi Minkkisen temppu ällistyttää maailmalla – ”Tämä on hullua”
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Seivästähti Molly Caudery esitteli kesän kisa-asuaan – fanien leuat loksahtivat
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen